TKI-politiikka tarvitsee strategiaa

Suomalaiseen talouspoliittiseen keskusteluun on yhä voimakkaammin uinut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa koskeva keskustelu, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on tuottavuuskasvun vauhdittaminen. Tällä viikolla pohdinta sai yhden uuden aloitteen tuekseen, kun valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan puitteissa tehty Tuottavuutta edistävät politiikkatoimet ja yrityssektorin dynamiikka -raportti julkaistiin.

Selvitys on olennainen lisä keskusteluun, mutta varsinaisesti mitään uutta siinä ei kuultu. Tuottavuutta kasvattaviksi toimiksi lueteltiin tuttuja toimenpiteitä kuten työvoiman osaamisesta huolehtimista ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistamista.  On perusteltua ajatella, että juuri työvoiman osaamiseen liittyvät toimet kasvattaisivat niin TKI-panostuksia kuin tuottavuutta pitemmällä aikavälillä.

Kun politiikkasuosituksissa ei ollut varsinaisesti mitään uutta, huomio kiinnittyy raportin muihin luonnehdintoihin. Raportissa todetaan, että TKI-politiikkaa pitää johtaa strategisesti muttei orkestroiden. Orkestroinnilla viitataan aiempaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan sarjassa julkaistuun selvitykseen, jossa orkestrointi nähtiin yhdeksi missiolähtöisen innovaatiopolitiikan osaksi. Kyseisessä selvityksessä orkestrointi määriteltiin politiikan määrätietoiseksi ja johdonmukaiseksi johtamiseksi, jossa myös hallinnan keinot ja ohjaus uudistuvat. 

Työvoiman osaamiseen liittyvät toimet kasvattaisivat niin TKI-panostuksia kuin tuottavuutta pitemmällä aikavälillä.

Myös TKI-politiikka tarvitsee strategian ja selkeää johtamista. Silloin tarpeettoman kriittinen suhtautuminen niin orkestrointiin kuin oikeastaan koko missiolähtöiseen innovaatiopolitiikkaan vaikuttaa oudolta. Kaikista kummallisinta on, että uudemmassa selvityksessä jätetään kokonaan huomioimatta aihepiirin uusin kansainvälinen tutkimus, jossa kekseliäitä koeasetelmia hyödyntäen on löydetty yhä enemmän tukea vahvan strategisen harkinnan ja missiolähtöisen innovaatiopolitiikan onnistumisille. 

Esimerkiksi tuoreessa työpaperivaiheessa olevassa tutkimuksessa esitetään näyttöä Nasan avaruusohjelman taloudellisista hyödyistä. Jo julkaistussa tutkimuksessa nousee esiin aluesidonnaisen TKI-toiminnan hyödyt. Onpa tutkimusta Suomestakin, kun sotakorvausten on näytetty vaikuttavan positiivisesti talouden rakennemuutokseen maataloudesta korkeamman tuottavuuden aloille. 

Rakennemuutoskeskustelu liippaa olennaisesti myös teollisuuspolitiikan puolelle. TKI-poliittisen ja teollisuuspoliittisen keskustelun tulisikin kulkea käsi kädessä. 

Suomen nykyinen tilanne ei luonnollisestikaan ole sama kuin Yhdysvalloissa 1960-luvulla tai Suomessa 1940-luvulla, mutta uusi kirjallisuus tarjoaa kiinnostavia näkökulmia strategisen harkinnan ja missiolähtöisyyden vaikutuksista taloudelle. Näistä pitäisi vähintäänkin keskustella avoimesti eikä vain toistella vahvemmin johdetun innovaatiopolitiikan mahdollisten epäonnistumisten mantraa. Tämä on kestämätön tapa käydä keskustelua TKI-politiikan tulevaisuudesta ja tuottavuuden kasvattamiseen tähtäävistä keinoista.

Tom-Henrik Sirviö
Kirjoittaja on STTK:n ekonomisti