Kansainvälinen ay-liike kokoontuu Melbournessa

Kirjoittaja:

Jaakko Haikonen

asiantuntija, ilmasto- ja energiapolitiikka

Profiili
Ilmastonmuutos

Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC kokoontuu jälleen neljän vuoden jälkeen kongressiin, joka tällä kertaa järjestetään Australian Melbournessa. Kongressi kokoontuu pääsihteerin tehtävät jättävän Sharan Burrownin kotikaupungissa pandemian, Venäjän sodan ja energiakriisin tunnelmissa.

ITUC edustaa noin 200 miljoonaa jäsentä 163 maassa ja sillä on 322 jäsenjärjestöä. Suomesta ITUC:n jäseniä ovat palkansaajien keskusjärjestöt SAK ja STTK.

ITUC:n keskeisiä tavoitteita on edistää ay-liikkeen yhteistyötä globaaleissa asioissa, kuten yhteyksissä Kansainväliseen työjärjestöön, Maailman kauppajärjestöön, Maailmanpankkiin ja Kansainväliseen valuuttarahastoon. ITUCilla on myös tärkeä tehtävä koordinoida palkansaajajärjestöjen apua vaikeimmissa oloissa perusoikeuksia puolustaville ammattiliitoille.

Kongressin teemoina ovat muun muassa työntekijöiden asema toisiaan seuraavien talouskriisien aikana, demokratian puolustaminen eri puolilla maailmaa nähtävältä autoritarismin nousulta ja oikeudenmukainen siirtymä kohti hiilineutraalia taloutta.

SAK ja STTK kannattavat Luca Visentiniä uudeksi pääsihteeriksi

Kongressin aikana ITUC:lle valitaan uusi hallitus ja pääsihteeri. Tällä hetkellä STTK:n Antti Palola istuu ITUC:n hallituksessa.

SAK ja STTK ovat päättäneet tukea uudeksi pääsihteeriksi italialaista Luca Visentiniä. Visentini on toiminut Euroopan ammatillisen yhteisjärjestö ETUC:n pääsihteerinä vuodesta 2015.

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue