Työryhmän esitys yrityssaneerauksesta

STTK:n lausunto oikeusministeriölle

  • Uudistuksessa on tavoite helpottaa saneerausmenettelyä, jotta konkursseja tulisi vähemmän. Tavoite on kannatettava.
  • Nykyinen saneerausmenettely on varsinkin pienille yrityksille usein raskas ja laaja yrityksen toimintaan nähden.
  • Saneerausmenettelyn kehittäminen hyödyttää sekä velallisia että velkojia

Esityksestä

Vuosittain yrityssaneerauksia pannaan alulle noin 300–500 kun konkursseja tapahtuu tuhansia.

On sekä velallisen, velkojan että yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista, että tervehdytyskelpoiset yritykset pääsevät yrityssaneeraukseen ja onnistuvat siinä. Uudistuksen tavoitteet saneerausmenettelyn helpottamiseksi ovat selkeästi kannatettavia.

Jatkossa saneerausohjelman ns. nopea vahvistaminen edellyttäisi suostumusta velkojilta, joiden saatavat muodostavat 80 prosentin sijaan vähintään 70 prosenttia velkojien saatavien kokonaismäärästä, ja jokaiselta sellaiselta velkojalta, jonka saatavan määrä on 5 prosentin sijaan vähintään 10 prosenttia velkojien saatavien kokonaismäärästä.

STTK:n kanta on, ettei uudistus kohtuuttomasti loukkaa vähemmistövelkojien asemaa. Nopea saneeraukseen pääseminen on kaikkien osapuolten etu. Vaihtoehtoisena toteuttamistapana esitetty kevyempi saneerausmenettely, joka olisi nykyisen saneerauksen kanssa rinnasteinen, voisi olla järjestelmää sekoittava. On todennäköisesti parempi, että on vain yhdenkaltainen saneerauslaki.

Antti Koskela
STTK ry

Ajankohtaista

28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue
24.11.2025

BASTUN-kokous STTK:ssa: ammattiliitoilla keskeinen rooli kriisien aikana

Lue
24.11.2025

SuPerin Inberg: Teknologia ei saa murentaa hoivan minimitasoa

Lue
21.11.2025

Tehyn uusi yhteiskuntasuhteiden päällikkö on Ira Hietanen-Tanskanen

Lue
20.11.2025

Ammattiliitto Pron edustajisto: suomalaisyrityksillä on nyt näytön paikka

Lue
20.11.2025

Vastaako nuorten työllistymisseteli siihen tarpeeseen, johon se on luotu?

Lue