Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojaa koskeva lakiehdotus jäämässä puolitiehen

SAK, Akava ja STTK moittivat lakiluonnosta Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta puutteelliseksi. Ehdotetulla lailla on tarkoitus panna täytäntöön Euroopan unionin asiaa koskeva direktiivi.

– Ehdotettavan lain keskeinen tavoite on, että henkilö, joka työnsä yhteydessä havaitsee tai epäilee yleisen edun vastaista toimintaa erikseen määritellyillä EU:n tai kansallisen oikeuden aloilla, voisi ilmoittaa asiasta turvallisesti. Näin voitaisiin ennaltaehkäistä yleiseen etuun kohdistuvia uhkia ja vakavia haittoja, sanoo SAK:n lakimies Paula Ilveskivi.

Palkansaajajärjestöjen mielestä ehdotuksen keskeinen tavoite edistää väärinkäytöksistä ilmoittamista nykyistä laajemmin ei toteudu kaavaillulla ehdotuksella.

– Jos väärinkäytöksistä ilmoittamista halutaan tosiasiassa lisätä, tulee lainsäädännön olla selkeää ja johdonmukaista. Ehdotetun lain soveltamisalan rajaaminen erikseen määriteltyihin aloihin on ongelmallinen työntekijöiden näkökulmasta, koska se takaa väärinkäytöksistä ilmoittavalle suojelua vain tietyissä laissa määritellyissä asioissa, sanoo Akavan johtava asiantuntija Miia Kannisto.

Oikeus ilmoittajan suojeluun ei nykyisessä lakiehdotuksessa toteudu kaikilla aloilla, vaikka juuri sille on tarve. Jos ilmoittajan suojelua koskevan säädöksen kansallinen soveltamisala jää suppeaksi, työntekijän vastuulla on tunnistaa, milloin kysymyksessä on lainsoveltamisalan piiriin kuuluva väärinkäytös. 

– On selvää, että suurin osa työntekijöistä tai muista soveltamisalan piiriin kuuluvista henkilöistä ei pysty arvioimaan, kuuluuko mahdollinen väärinkäytöksestä ilmoittaminen uudessa laissa tarkoitetun suojan soveltamisalaan, sanoo johtaja Minna AhtiainenSTTK:sta.   

Palkansaajajärjestöt ovat vaatineet toistuvasti, että lain soveltamisalasta säädettäisiin lakiehdotuksessa esitettyä laajempi. Myös EU-komissio on suositellut jäsenvaltioita säätämään direktiiviä laajemmasta soveltamisalasta.

Väärinkäytöksistä ilmoittavalle järjestelmän tulee olla yksinkertainen ja selkeä, jotta ilmoittaja voi luottaa toimivansa oikein ja saavansa lain tarkoittaman oikeussuojan. Jos lainsäädännöstä luodaan tulkinnanvaraista ja ilmoittajan suojan laajuudesta jää epävarmuus, on todennäköistä, että työntekijät eivät tule tekemään ilmoituksia.   

Eduskunnan käsittelyssä ollut Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaa koskeva irtisanomismenettely osoittaa, että Suomessa on tarvetta laajalle ilmoittajan suojelua koskevalle lainsäädännölle. Väärinkäytösten varhainen ilmitulo olisi myös yhteiskunnan kannalta toivottu lopputulos, järjestöt painottavat.

SAK, Akava ja STTK vaativat, että lain jatkovalmistelussa päädytään soveltamisalaltaan laajaan yleislakiin, joka varmistaa tehokkaan sääntelyn ja laille asetettujen tavoitteiden toteutumisen. Lisäksi työntekijöiden yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan kannalta on tärkeää, että riippumatta toimialasta suoja on yhdenmukainen kaikille, jotka ilmoittavat väärinkäytöksistä.   

Lisätietoja:
Lakimies Paula Ilveskivi, SAK, puh. 050 565 1664
Johtava asiantuntija Miia Kannisto, Akava, puh. 050 551 5292
Johtaja Minna Ahtiainen, STTK, 050 387 7030

Ajankohtaista

16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue
16.4.2024

Lausunto virkarikossäännösten uudistamista koskevista selvityksistä

Lue
16.4.2024

Nuori työvoima elää itseään varten 

Lue
15.4.2024

SuPer Paavola: Hallituksen esitys paikallisen sopimisen lisäämiseksi ei turvaa riittävästi työntekijöiden asemaa

Lue
15.4.2024

Suomi kulkee sumujen sillalla

Lue