SAK, Akava ja STTK: Suomen on syytä tukea EU:n elvytyspakettia

Euroopan Unioni

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK korostavat, että EU:n elvytyspaketin kaataminen Suomessa voisi johtaa vakaviin seurauksiin. Paketin hylkäämisestä seuraisi todennäköisesti markkinamyllerrys, joka johtaisi työpaikkojen katoamiseen ja lamauttaisi tärkeintä vientialuettamme eli unionin sisämarkkinoita. Jo itse paketin syntyminen rauhoitti markkinoita ja on luonut toivoa koronan runtelemaan maanosaan, järjestöt huomauttavat.

Elvytyspaketin käsittelyssä ei ole kyse pelkästään yhdestä paketista. Jos eduskunta torjuisi sen, ajautuisimme väistämättä EU:n ulkokehälle. Järjestöt muistuttavat, että lähivuosina unionitasolla tehdään raskaan sarjan päätöksiä, jotka koskevat muun muassa ilmastoa, taloutta, kauppapolitiikkaa ja monia muita meille tärkeitä asioita, joiden edistämisessä tarvitaan laajaa yhteistyötä.

On lisäksi muistettava, että unionin monivuotinen budjetti vuosille 2021–27 on kytketty elvytyspakettiin. Jos elvytyspaketti hylättäisiin, saattaisimme samalla epävarmuuden tilaan esimerkiksi EU:n rakennerahastot sekä koulutus- ja tutkimusohjelmat.

– EU:n elvytyspaketti on tulevaisuuteen katsova ja uutta kestävää kasvua luova. Se edistää voimakkaasti esimerkiksi digitalisaatiota, osaamista ja kiertotaloutta, joista syntyy uusia työpaikkoja sekä kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Se ei ole sisällöltään täydellinen, mutta ryhmässä tehtävät päätökset ovat aina sovitteluratkaisuja, järjestöt korostavat.

EU on Suomelle laaja kokonaisuus, jonka avulla meillä on muun muassa vapaa liikkuvuus, EU on rauhanprojekti ja tärkeä äänemme globaaleissa kysymyksissä. Suomalaisten laaja enemmistö tukee jäsenyyttä ja eurooppalaista yhteistyötä. SAK, Akava ja STTK painottavat, että näitä arvoja ei pidä vaarantaa.

Lisätietoja

Jarkko Eloranta, puheenjohtaja, SAK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kautta, puh. 0400 969 633

Sture Fjäder, puheenjohtaja Akava, puh. 0400 609 717

Antti Palola, puheenjohtaja, STTK, puh. 040 509 6030

Ajankohtaista

29.5.2023

Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajaksi 1.4.2024 alkaen

Lue
29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue