Väkivallan pelko varjostaa hoitotyön iloa


Väkivallan pelko työpaikalla

Jaana työskentelee iäkkäiden kehitysvammaisten asumisyksikössä. Hoitotyö tuottaa Jaanalle iloa, mutta työpäiviä varjostavat työn fyysinen ja henkinen kuormittavuus sekä asukkaiden arvaamaton käytös, sanalliset solvaukset ja fyysisen väkivallan uhka.

Suurin osa yksikön 18 asukkaasta on pyörätuolissa ja täysin Jaanan ja hänen kollegoidensa avun varassa. Osa on liikuntakykyisiä, mutta tarvitsee apua ja ohjausta kaikilla elämänalueilla. Päivittäisiin työtehtäviin kuuluu esimerkiksi asukkaiden pesemistä, pukemista, vaipanvaihtoa, syöttämistä ja juottamista.

– Pidän hoitotyöstä ja kehitysvammaisten kanssa työskentelystä, joten parhaimmillaan työni on mielenkiintoista ja mielekästä, kertoo Jaana.

Työhön keskittymistä ja siitä nauttimista haittaa väkivallan pelko.

– Tällä hetkellä meillä on kaksi suuttuessaan väkivaltaista asukasta. He ovat isokokoisia miehiä ja varsinkin toinen heistä on vahvan oloinen. Kun hän heiluttaa nyrkkiään kasvojeni edessä ja kiroilee, niin kyllä siinä käy mielessä, että mitenköhän tässä käy. Varsinkin, jos olen asukkaan huoneessa sellaisessa paikassa, etten pääse sieltä nopeasti karkuun.

Kun hän heiluttaa nyrkkiään kasvojeni edessä ja kiroilee, niin kyllä siinä käy mielessä, että mitenköhän tässä käy.

Jaanan työpaikalla on yhteiset toimintaohjeet tilanteisiin, joissa asukas käyttäytyy aggressiivisesti.

– Tilanteen rauhoittaminen on ensimmäinen askel. Jos riehuva henkilö on yhteisissä tiloissa, hänen luokseen menee yksi hoitaja ja muut asukkaat siirretään muualle. Jos henkilö on omassa huoneessaan, poistutaan paikalta, suljetaan ovi ja annetaan hänen rauhoittua hetki ennen kuin yritetään lähestyä uudelleen.

Keinoja turvallisuuden lisäämiseen on

Toistaiseksi Jaanan omakohtaiset kokemukset fyysisestä väkivallasta työpaikalla ovat jääneet uhkailun tasolle, mutta hänen työkaveriaan yksi asukkaista on lyönyt.

– Jos asukkaan huoneen ovi on kiinni, ei kukaan kuule mahdollisia avunhuutoja. Meillä ei ole mitään hälytysjärjestelmää, joten kyllä tällaiset tilanteet pelottavat.

Jaana kollegoineen on saanut haastavien ja aggressiivisten henkilöiden kohtaamiseen MAPA®-koulutuksen (Management of Actual or Potential Aggression). Menetelmän periaatteita ovat käsittelyn turvallisuus ja kivuttomuus, ja ennaltaehkäisevät strategiat ovat ensisijaisia puuttumiskeinoja ahdistuneen ja aggressiivisen käyttäytymisen vähentämisessä.

– Koulutuksen käymisestä on kuitenkin jo aikaa, joten siellä oppimiemme asioiden ja käsittelyotteiden kertaaminen olisi tärkeää työturvallisuuden lisäämiseksi.

Asukkaat ikääntyvät ja työtaakka kasvaa

Väkivallan uhka on luonnollisesti henkisesti kuormittavaa, mutta hoitotyössä on muitakin kuormitustekijöitä. Iäkkäät kehitysvammaiset ovat monisairaita ja eliniän pidentymisen myötä vaivat lisääntyvät. Yhä useammin myös kehitysvammaisilla diagnosoidaan esimerkiksi Alzheimerin tauti.

– Hoidettavien ikääntyessä heidän fyysinen kuntonsa huononee ja työ muuttuu raskaammaksi. Tätä ei kuitenkaan huomioida hoitajien määrässä. Mielestäni meillä ei ole tällä hetkellä riittävästi henkilöstöä, jotta voisimme selviytyä tästä fyysisesti ja henkisesti raskaasta työstä.

Asukkaiden terveysongelmat vaihtelevat. Yhtä vaivaa vaikea skolioosi, joka aiheuttaa pahoja virheasentoja. Toisella alaraajat eivät toimi välttämättä ollenkaan ja yläraajoistakin ehkä vain toinen. Jos asukas pitää esimerkiksi pukea sängyssä, on hyvän työskentelyasennon varmistaminen vaikeaa. Huono työergonomia tuntuu kehossa.

Mielestäni meillä ei ole tällä hetkellä riittävästi henkilöstöä, jotta voisimme selviytyä tästä fyysisesti ja henkisesti raskaasta työstä.

– Työfysioterapeutti on käynyt muutamaankin otteeseen neuvomassa ja auttamassa. Kyse ei kuitenkaan ole kertaluontoisista tai hetkellisistä asennoista, vaan nämä ovat jokapäiväisiä ja toistuvia tilanteita. Ergonomisia haasteita ei oikein nykyisillä välineillä ja taidoilla voi riittävästi helpottaa.

Keskusteluyhteys ei toimi

Jaanan työyhteisöä kuormittavat myös johtamisen haasteet.

– Esimies painostaa meitä toistuvasti budjetilla. Mielestäni siitä puhuminen ei kuulu henkilöstölle. Me emme voi muuta kuin tehdä työmme sovittua palkkaa vastaan. Säästämisen keinot ovat meidän työssämme vähäiset.

Jaana kokee keskusteluyhteyden työyhteisön ja esimiehen välillä kovin yksisuuntaiseksi.

– En tiedä onko hän tietoinen puheidensa turhauttavasta vaikutuksesta. Hän on itse niin paljon äänessä, että hänelle on aika vaikea puhua.

Parhaita hetkiä Jaanan työssä ovat ne, kun saa kollegoiden kesken keskittyä työhön, viljellä huumoria, nauttia tilannekomiikasta ja välillä jutella myös jostain ihan muusta kuin työstä.

– Toivoisin meille kaikille rauhallista ja mukavaa työympäristöä, jossa olisi riittävästi hoitajia huolehtimassa asukkaista. Toivoisin myös, ettei raha-asioista syyllistettäisi hoitajia, vaan niistä vastaisivat ne henkilöt, joilla on niihin mahdollisuus vaikuttaa.

Teksti: Kreetta Haaslahti

***

Ratkaisuja väkivallan ehkäisemiseen työpaikoilla

STTK selvitti: Väkivalta ja sen uhka työpaikoilla hälyttävän yleistä