Pron Malinen: Elinkeinoelämän ja yritysten kannettava vastuunsa tuottavuuden kehittämisestä

Suomen kilpailukyky

Pron puheenjohtajan mukaan kilpailukyky ei voi rakentua vain palkattoman työn varaan. Nyt yrityksiltä vaaditaan rohkeita investointeja. Tänään julkaistu Etlan tutkimus väittää, että kilpailukykysopimus nosti työllisyyttä ja paransi Suomen kilpailukykyä.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan elinkeinoelämä ei voi rakentaa tuottavuutta palkansaajan työtuntien lisäämisenja palkattoman työnvaraan, vaan yritysten pitääkantaa vastuunsa omasta tekemisestään. Palkattomat työtunnit on poistettava tai ne on kompensoitava täysimääräisesti palkankorotuksilla.

–Palkansaajat ovat tehneet osuutensa yritysten kilpailukyvyn eteen. Tuottavuuskehityksen kannalta on tärkeää, että yritykset tekevät oman osuutensa investoimalla tuottavuuteen ja sitä kautta tulevaisuuteen osinkojen jaon sijaan. Hyvä esimerkki tästä on Meyer Turun telakka ja sen vaikutus Varsinais-Suomen työllisyyteen.

Kiky-sopimuksessa palkansaajien työaikaa pidennettiin 24 tuntia vuodessa, julkisella sektorilla leikattiin lomarahoja, ja vuodeksi 2016 sovittiin palkkoihin nollakorotukset. Lisäksi siinä tehtiin miljardiluokan tulonsiirtoja palkansaajilta työnantajille, kun sovittiin työttömyysvakuutus-ja työeläkemaksun siirrosta palkansaajille. Työttömyysvakuutusmaksun vaikutus on yhteensä 0,85 ja työeläkemaksun 1,2 prosenttiyksikköä. Lisäksi työnantajan sosiaaliturvamaksua alennettiin.

Lisätiedot:

Jorma Malinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, puh. 050 576 0389

Ajankohtaista

31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue
31.5.2023

Hakusaarto ja keikkailukielto 31.5.–14.6. – ohjeet jäsenille

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko – ohjeita jäsenille

Lue