Kansainvälisen talouden hiipuessa Suomi tarvitsee vakaata ja ennustettavaa talouspolitiikkaa

työllisyys

Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) talousennuste vuosille 2019 – 2020 arvioi Suomen talouskasvun jatkuvan keskivahvana eli noin 1,5 prosentin tasolla. Työllisyysasteen odotetaan vakiintuvan noin 72,5 prosenttiin ja työttömyysasteen 6,5 prosenttiin. Kansainvälinen talous luo riskejä esimerkiksi Brexitin ja euroalueen uuden kriisiytymisen muodossa.

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä kansainvälisen talouden kasvun hidastuessa on tärkeää, että Suomessa noudatetaan vakaata ja ennustettavaa talouspolitiikkaa.
– Jos kasvu hidastuu, työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin muodostuu erittäin haastavaksi. Seuraavalta hallitukselta STTK odottaa erittäin aktiivisia työvoimapolitiikan toimia, kuten työnhakupalveluiden kehittämistä ja panostuksia työllisyysmäärärahoihin. Työllisyyden vahvistamiseksi tarvitaan myös toimia osaamisen kehittämiseksi sekä työperäisen maahanmuuton ohjelma, jolla osaltaan torjutaan työikäisen väestön vähenemistä, Palola esittää.

Yksityiset investoinnit selvässä laskussa

PT arvioi yksityisten investointien olevan voimakkaassa laskussa. Vuonna 2018 kasvu oli yli kolme prosenttia, mutta tänä vuonna enää 1,9 prosenttia. Seuraavana vuonna yksityisten investointien odotetaan laskevan 0,7 prosenttia.
– TKI-investointien osuus on kasvatettava neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tuottavuuden nosto vaatii laajoja panostuksia tutkimukseen, kehittämiseen ja osaamiseen. Valtiolla on tässä oltava aktiivinen rahoitusta ohjaava rooli. Kestävä talous ja digitalisaation eteneminen edellyttävät yhtä aikaa kannusteita ja velvoitteita, Palola sanoo.

Suomen on myös kyettävä vastaamaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin.
– Tavoite vähähiiliseen ja kestävään Suomeen siirtymiseksi on oikea, mutta siirtymän on oltava taloudellisesti ja sosiaalisesti oikeudenmukainen. Siinä on huomioitava erityisesti työllisyysvaikutukset, ja ilmastopolitiikan kunnianhimoiset tavoitteet on sidottava lainsäädännön ja budjettien valmisteluun, Palola korostaa.

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 15 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue