STTK laski: Palkansaaja on tänään tienannut pörssijohtajan päiväpalkan

Tuloerojen kasvu

Tiedot vuodelta 2017 osoittavat, että palkansaaja on 18. helmikuuta tienannut pörssiyhtiön toimitusjohtajan päiväpalkan verran. Vuonna 2017 tähän tarvittiin 34 työpäivää kun vuotta aiemmin suhdeluku oli 33 päivää.

STTK on jo useamman vuoden seurannut, miten suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien välinen ansioiden suhde kehittyy. Seuranta on saanut alkunsa vastaavasta ”Fat Cat Daystä”. STTK:n laskelmat perustuvat yhtiöiden julkisiin vuosikertomuksiin ja tilastokeskuksen tietoihin.

Suurten yhtiöiden toimitusjohtajien kokonaisansiot olivat vuonna 2017 yhteensä 1 600 704 euroa kun vastaavana aikana yksityisen sektorin palkansaaja tienasi 40 250 euroa.

STTK:n tuoreessa jäsenbarometrissä kysyttiin, mitä asioita jäsenet pitävät tärkeimpinä tulevassa edunvalvonnassa. Peräti 97 prosenttia vastaajista pitää edunvalvonnassa tärkeänä palkkoja ja palkitsemista. Jäseniltä kysyttiin myös tuloeroista. 35 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että tuloeroja pitää pienentää selvästi ja 39 prosenttia vastasi, että tuloeroja pitää pienentää hieman. Nykyisiä tuloeroja pitää sopivana 12 prosenttia vastaajista.

Jäseniltä kysyttiin myös, miten tyytyväisiä he ovat palkkaansa. 43 prosenttia sanoo olevansa melko tai erittäin tyytyväinen. 57 prosenttia vastaajista sanoo olevansa melko tai erittäin tyytymätön palkkansa.

STTK ei vastusta tuloeroja, mutta niiden kasvun hillitseminen on tärkeää. Taloustieteellisen tutkimuksen perusteella pienehköt tuloerot lisäävät hyvinvointia ja talouskasvua. Jyrkkä tuloerojen kasvu altistaa populismin nousulle ja vahvistaa ääriliikkeitä.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion ihanne ovat pienet tuloerot. Suomi on kansainvälisessä vertailussa pienten tuloerojen maa.
– STTK ei vastusta tuloeroja, mutta niiden kasvun hillitseminen on tärkeää. Taloustieteellisen tutkimuksen perusteella pienehköt tuloerot lisäävät hyvinvointia ja talouskasvua. Jyrkkä tuloerojen kasvu altistaa populismin nousulle ja vahvistaa ääriliikkeitä. Tästä on esimerkkejä eri puolilla Eurooppa, ja ilmiö on heijastunut myös Suomen politiikkaan. STTK on työtä tekevän keskituloisen asialla ja haluamme vahvistaa oikeudenmukaista palkkausta ja palkitsemista, ekonomisti Antti Koskela toteaa.

Palkitseminen kuuluu kaikille, järjestelmät läpinäkyviksi

STTK korostaa, että palkitseminen ei voi eikä saa olla vain ylimmän johdon etuoikeus.
– Kaikille kuuluu oma reilu osuus tuloksesta. Oikeudenmukaista palkitsemista vaikeuttaa se, että toimivia ja kannustavia palkitsemisjärjestelmiä käytetään liian vähän. Esimerkiksi tulospalkkausjärjestelmät ja henkilöstörahastot ovat hyviä tapoja palkita koko henkilöstöä. Palkka-avoimuutta on lisättävä ja palkitsemisen perustelut tehtävä näkyviksi, Koskela korostaa.

STTK:n teesit oikeudenmukaiseen palkitsemiseen

Ajankohtaista

22.10.2024

Ovatko seuraavat eduskuntavaalit vauvavaalit?

Lue
16.10.2024

Väitteitä ja vastaväitteitä vientivetoisen työmarkkinamallin työmarkkinavaikutuksista

Lue
15.10.2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muuttaminen – HE luonnos

Lue
15.10.2024

STTK: Kansainvälinen vertailu on suomalaisen eläkejärjestelmän hyvä kirittäjä

Lue
11.10.2024

Valtioneuvoston asetus teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämisen ja energiatehokkuuden edistämiseen

Lue
11.10.2024

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2024–2027

Lue
11.10.2024

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) sijoitusstrategiatyöryhmän raportti

Lue
10.10.2024

Työhyvinvointimittarit osoittavat alaspäin

Lue