STTK Naisten palkkapäivänä: Palkkaero kapenee perhevapaauudistuksella ja palkka-avoimuudella

Naisten euroja, palkkatasa-arvo

Tänään 2. marraskuuta vietetään naisten palkkapäivää. Viime vuonna vastaava päivä oli 31. lokakuuta, eli naisten palkat ovat saavuttaneet miesten palkkoja 0,5 prosenttiyksikköä.

STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa, että yksittäisen vuoden perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, miten palkkaero kehittyy jatkossa.
– Naisten ja miesten välinen palkkaero on tällä hetkellä 16,1 prosenttia. Ero kapenee etanan vauhdilla, jos ollenkaan. Realistisin keino palkkatasa-arvon toteutumiseksi on perhevapaauudistuksen toteuttaminen, joka valitettavasti tälläkään vaalikaudella ei ole edennyt.

STTK pitää hieman yllättävänä palkkaeron hienoista kaventumista, sillä yleensä korkeasuhdanteessa miesten palkat nousevat naisten palkkoja nopeammin.
– Se puolestaan johtuu siitä, että miehet työskentelevät naisia useammin yksityisellä sektorilla, missä palkkaliukumia tulee enemmän. Koko ajan kohoava naisten koulutustaso toisaalta tasaa palkkaeroja, Murto toteaa.

Kansalaiskysely puoltaa erillistä palkkaerää naisille

STTK:n loppukesällä teettämän kansalaiskyselyn perusteella 47 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että palkkaeron kaventamiseksi naisille tulisi maksaa palkankorotusten yhteydessä erillinen erä. 36 prosenttia vastustaa ja 16 prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään. Erillisen erän kannalla ovat erityisesti ikäryhmittäin 51-65-vuotiaat (59 % vastaajista) ja toimihenkilönaiset (64 % vastaajista).

STTK:n mielestä perhevapaauudistuksen rinnalla palkka-avoimuuden lisääminen veisi palkkoja tasa-arvoisempaan suuntaan.
– Myös samapalkkaohjelmaa on jatkettava seuraavassa hallituksessa, Murto esittää.

Kansalaiskysely: Suhtautuminen naisille maksettaviin erillisiin palkankorotuseriin

***

Aiheesta lisää:

Palkkatasa-arvo on koko Euroopan asia

Palkkatasa-arvo ja sen saavuttamisen vaikeus

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

7.6.2023

Lausunto Euroopan unionin hiilirajamekanismiasetuksen toimeenpanosta ja Tullin hallinnosta annetun lain muuttamiseksi

Lue
7.6.2023

STTK:n ja Arenen viesti tulevalle hallitukselle:Suomi tarvitsee ammattikorkeakoulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista

Lue
6.6.2023

Yhdenvertaisuuden juhlaa – Pride-kuukausi käynnistyi

Lue
6.6.2023

Kannanotto: Lukukausimaksujen täyskatteellistaminen vähentäisi kansainvälisten osaajien määrää Suomessa

Lue
5.6.2023

Ammattiliitto Pron selvitys: UPM jatkaa ala-arvoista henkilöstöpolitiikkaansa

Lue
5.6.2023

Ei joukkopakoa Suomesta

Lue
2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue