Palkkatasa-arvossa otettava askelia eteenpäin

Oikeudenmukainen palkkaus ja palkkatasa-arvo

Jyty: Palkkatasa-arvossa otettava askelia eteenpäin – mallia Islannista! Palkkatasa-arvo Suomessa

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mielestä palkkatietojen julkisuutta tulee hyödyntää palkkatasa-arvon edistämisessä entistä paremmin ja yksityinen sektori voisi ottaa esimerkkiä palkkatietojen avoimuudesta julkiselta puolelta. Jytyn puheenjohtajan mukaan Suomessa kannattaisi ottaa mallia erityisesti Islannin ennakkoluulottomasta työstä ja lainsäädännöstä palkkatasa-arvon eteen.

Palkkatasa-arvo ja Suomi

Nimikirjalain mukaan Suomessa julkisen sektorin, kuten kuntien ja kuntayhtymien henkilöstön palkkatiedot ovat julkisia. Tämä koskee mm. tehtäväkohtaisia palkkoja, henkilökohtaisia lisiä ja työkokemuslisiä.

– Käytännössä julkisen sektorin palkkojen julkisuus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokaisella kansalaisella on oikeus saada kuntasektorilla työskentelevien palkkatietoja. Kunta-alan palkkatieto on siis kaikkien saatavilla ja tätä tietoa tulee pystyä hyödyntämään perusteettomien palkkaerojen korjaamiseksi, Pihlajamäki sanoo.

– Esimerkiksi työehtosopimusten paikallisilla järjestelyerillä voidaan korjata palkkaepätasa-arvoon liittyviä ongelmia. Kunta-alan palkankorotusten paikallisista järjestelyeristä sovittaessa tulee henkilöstön edustajilla olla kattavat tiedot, kenelle palkankorotuksia tulisi kohdentaa. Paikallisten sopimusten onnistuminen edellyttää, että palkkatietoa hyödynnetään laajasti.

– Palkkatasa-arvon sudenkuopaksi on muodostunut yksityisen sektorin palkkasalaisuus, jota työnantaja tuntuu puolustavan henkeen ja vereen. Tämä on näkynyt esimerkiksi henkilöstön edustajien työssä, kun yksityisen sektorin luottamusmies ei saa useinkaan riittäviä palkkatietoja paikallisen sopimisen tueksi.

Palkkatasa-arvoon mallia Islannista

Palkkatasa-arvon toteuttamiseen on tartuttu erityisesti Islannissa, jossa tuore laki velvoittaa niin julkisen kuin yksityisen sektorin työnantajat maksamaan samanarvoisesta työstä samaa palkkaa sukupuolesta, etnisyydestä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai kansallisuudesta riippumatta. Lailla velvoitetaan yli 25 hengen yritykset todistamaan, että lakia noudatetaan. Lain rikkomisesta rangaistaan sakoilla.

Islannissa palkkatasa-arvolle on luotu työmarkkinajärjestöjen yhteisesti sopima malli ja lakia noudattavat yritykset saavat tasa-arvosertifikaatin.

Jytyn puheenjohtajan Maija Pihlajamäen mielestä palkkatasa-arvo edellyttää Suomessakin Islannin mallia.

– Islannin palkkatasa-arvon mallissa on lähdetty ennakkoluulottomasti rakentamaan oikeudenmukaista työelämää ja yhteiskuntaa. Mallia Islannista kannattaisi siis ottaa muussakin kuin jalkapallossa, Pihlajamäki huomauttaa.

Jytyn liittohallitus kokoontui Porissa puheenjohtaja Maija Pihlajamäen johdolla 14.-15. maaliskuuta.

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue