Varhaiskasvatuksen pätevyysvaatimusten jäykistäminen voi heikentää palveluiden laatua

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili
Varhaiskasvatus

STTK pelkää, että muutos vaikeuttaisi tehtävien täyttämistä ja lisäisi sijaisten käyttöä.

Hallitus lähetti tänään lausuntokierrokselle esityksensä uudeksi varhaiskasvatuslaiksi. Lakiluonnoksessa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä tulisi vähintään kahdella kolmesta olla korkeakoulututkinto siirtymäajan jälkeen.

Uudistuksia tulisi tehdä varhaiskasvatuksen asiakkaiden eli lasten etua korostaen.

STTK uskoo, että pätevyysvaatimusten kiristäminen voi vaikeuttaa tehtävien täyttämistä ja lisätä sijaisten käyttöä, tämä näkyisi suoraan heikennyksenä päiväkotien arjessa. Useat alan toimijat ovat ilmaisseet jo lakivalmistelun aikana huolensa siitä, että malli on yksipuolinen ja kaventaa mahdollisuuksia hyödyntää alalla olemassa olevaa osaamista.

– Henkilöstörakenne on yksi niistä asioista, joka varhaiskasvatuksessa toimii hyvin. Miksi rikkoa toimivaa, kun muutakin korjattavaa löytyy,  asiantuntija Riina Nousiainen kysyy.

Uudistuksia tulisi tehdä varhaiskasvatuksen asiakkaiden eli lasten etua korostaen. Esimerkiksi ryhmäkoot ja henkilöstön jaksaminen ovat ongelmia, joihin olisi kannattanut tarttua hanakammin. Varhaiskasvatuksen laadun kannalta olisi tärkeämpää huolehtia, että alalle koulutettava työvoima todella hakeutuisi varhaiskasvatuksen palvelutehtäviin, pysyisi tehtävissään sekä kokisi työn iloa. Henkilöstön osaaminen on jo nykyisillä kelpoisuusehdoilla korkeatasoista.

Laadukas varhaiskasvatus yhdistää kasvatuksen, hoidon ja opetuksen.

STTK on todennut, että alan nykyiset kelpoisuusehdot antavat jo erinomaiset mahdollisuudet toteuttaa pedagogisesti korkeatasoista ja laadukasta varhaiskasvatusta. Myös koulutusjärjestelmä palvelee nykyistä henkilöstörakennetta hyvin. Jokainen varhaiskasvatuksessa työskentelevä henkilöstöryhmä toteuttaa pedagogiikkaa eri ikäryhmille soveltuvilla tavoilla. Laadukas varhaiskasvatus yhdistää kasvatuksen, hoidon ja opetuksen. Se on myös aikuisen läsnäoloa ja syliä.

– Lapsen ja perheen edun mukainen varhaiskasvatuksen laatu syntyy henkilöstön yhteistyöllä. Mielestämme hierarkioiden ja ammatillisten raja-aitojen rakentaminen kuuluu historiaan, Nousiainen toteaa.

– Varhaiskasvatuksen merkitys on yhteiskunnassa laajasti tunnustettu. Se ehkäisee syrjäytymistä ja lisää koulutuksen tasa-arvoa. Perhevapaauudistuksen myötä varhaiskasvatukseen on odotettavissa tuhansia lapsia lisää, mikä asettaa lisähaasteensa palveluiden järjestämiselle.

Kuva: Pixabay

Ajankohtaista

29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue