SPALin liittokokous: Työaikamuutos voi vaarantaa pelastuslaitosten työhyvinvoinnin

Työhyvinvointi

Uusien itsehallinnollisten maakuntien perustamista ei tule vaarantaa puuttumalla tarpeettomasti pelastuslaitosten työaikajärjestelmiin. Harkitsemattomat työaikamuutokset voivat pahimmillaan romahduttaa pelastuslaitosten henkilöstön työhyvinvoinnin, jolla voi olla kohtalokkaita seurauksia kansalaisten avunsaannille.

Maakuntauudistuksen yhteydessä uusien maakuntien yhdeksi tehtäväksi tulee alueensa pelastustoimen järjestäminen. Nykyiset aluepelastuslaitokset siirtyvät maakunnille vuoden 2020 alussa.

Nykyisissä pelastuslaitoksissa pelastushenkilöstön vuorotyön yleisimmäksi malliksi on vakiintunut 24 tunnin vuorokausityö. Tätä työaikamallia noudatetaan ensisijaisena työaikamallina 20 pelastuslaitoksella 22:sta. Vuorokausityö on osoittautunut työnantajalle kustannustehokkaaksi tavaksi järjestää pelastustoimen jatkuva välitön lähtövalmius. Pelastuslaitosten henkilöstö kokee, että tämä työaika antaa parhaan mahdollisuuden palautua kuormittavasta työstä.

Enemmistö Palomiesliiton jäsenistä kannattaa vuorokausityötä pelastustoimen pääasiallisena työaikamallina. Palomiesliitolla on lukuisia kokemuksia pelastuslaitosten aikaisemmista työaikamuutoksista, joiden seurauksena henkilöstön työhyvinvointi on romahtanut. Maakuntauudistuksessa ei voida ottaa riskiä siitä, että näin kävisi uusissa maakuntien pelastuslaitoksissa.

Vuorokausityöhön liittyviä kehittämistarpeita voidaan ratkaista ja paikallisia joustoja hakea yhteistyössä työnantajan ja työntekijöiden kesken. Yhteistyöstä on useita toimivia esimerkkejä pelastuslaitoksissa. Palomiesliitto on ollut aloitteellinen yhteistyön rakentamisessa: liiton aloitteesta on esimerkiksi käynnistetty työryhmätyöskentely, jossa selvitetään työaikaan liittyviä paineita ja mahdollisuuksia.

Lisätietoa: Palomiesliiton järjestön johtaja Kim Nikula, puh. 040 716 1805, etunimi.sukunimi@palomiesliitto.fi

Palomiesliitto SPAL on Suomen suurin pelastushenkilöstön ammattiliitto. Liitto ajaa ja valvoo pelastus-, ensihoito- ja hätäkeskustyöntekijöiden etuja ja oikeuksia sekä edistää heidän hyvinvointiaan työelämässä.

***

STTK: Työhyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla yhä täysin riittämätöntä

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue