STTK selvitti: Selkeä enemmistö kannattaa sukupuolten välisen palkkaeron kaventamista

Palkkartasa-arvo

STTK:n teettämän kansalaiskyselyn mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista (76 %) on sukupuolten välisen palkkaeron kaventamisen kannalla. Kyselyn perusteella vain 16 prosenttia oli eri mieltä ja kahdeksan prosenttia ei ilmoittanut kantaansa.

STTK:n yhtenä keskeisenä tavoitteena on palkkatasa-arvon edistäminen työelämässä. Tilastokeskuksen toisen vuosineljänneksen ansiotasoindeksin mukaan naisten keskiansiot ovat tänä vuonna keskimäärin 83,4 prosenttia miesten keskiansioista. Ero on sama kuin viime vuonna. Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut hyvin hitaasti viime vuosina Suomessa.

– Tarvitsemme useita samanaikaisesti vaikuttavia keinoja, joilla palkkatasa-arvoa voidaan edistää. Palkkaeroja ei voi hyväksyä, sillä niillä on vaikutus naisten heikomman ansiokehityksen ohella myöhemmin esimerkiksi heikompaan eläkekertymään, STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa.

STTK pitää palkkojen nykyistä laajempaa avoimuutta tärkeänä keinona palkkatasa-arvon edistämisessä.

– STTK on jo aiemmin esittänyt palkkojen laajempaa avoimuutta siten, että työpaikkatasolla henkilöstön edustaja saisi edustamiensa työntekijöiden palkat eri osineen tietoonsa, jos työntekijä tämän hyväksyy. Tämä edistäisi paikallista sopimista ja palkkakartoituksen laatimista. Avoimempi tieto palkoista mahdollistaisi perusteettomien palkkaerojen korjaamisen työpaikkatasolla, Murto toteaa.

Lisäksi STTK painottaa perhevapaauudistuksen tärkeyttä mahdollisuutena parantaa naisten työmarkkina-asemaa ja urakehitystä sekä sen myötä palkka- ja muun työelämän tasa-arvon edistämistä.

– Pidämme kokonaisvaltaista perhevapaauudistusta erittäin tärkeänä ja merkittävänä mahdollisuutena parantaa naisten työmarkkina-asemaa ja urakehitystä. STTK toivookin, että perhevapaauudistus valmistellaan huolella, eikä tyydytä vain kosmeettisiin muutoksiin. STTK:n pitkään kannattama 6+6+6 malli olisi hyvä lähtökohta uudistukselle. Tavoitteina tulee olla työn ja perheen parempi yhteensovittaminen, lasten ja perheiden hyvinvointi sekä joustavia vaihtoehtoja tarjoava järjestelmä, Murto sanoo.

STTK toivoo, että kolmikantainen samapalkkaohjelma saa jatkoa myös seuraavalla hallituskaudella. Sen valmistelu tulisikin aloittaa pikaisesti. STTK aloitti Naisten palkkapäivän vieton vuonna 2011 tavoitteenaan havainnollistaa naisten ja miesten välistä palkkaeroa. Naisten palkkapäivää on vietetty siitä asti vuosittain.

Kyselyn tulokset >>

Lisätietoja: johtaja Katarina Murto, puh: 050 568 9188

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue