Euroopan ammattiliitot seisovat Pariisin ilmastosopimuksen takana

Pariisin ilmastosopimus, ilmastonmuutos

Eurooppalaiset ammattiyhdistysjärjestöt ovat sitoutuneita Pariisin ilmastosopimukseen ja valmiita tekemaan osansa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, korostaa Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n johtaja Montserrat Mir.

 Viikko sen jälkeen kun presidentti Trump päätti Yhdysvaltojen vetäytymisestä Pariisin ilmastosopimuksesta, muistutamme jälleen kerran, että kansainvälisellä yhteisöllä ei ole muita vaihtoehtoja kuin nopeuttaa siirtymistä vähähiilisen yhteiskuntaan, Mir sanoi Helsingissä pitämässään puheessa.

Ammattiyhdistysjärjestöille on tärkeää, että työtä muutetaan kestävämmäksi ja että uusien, kestävämpien elinkeinojen syntymistä tuetaan. Mir vaatii poliitikkoja sitoutumaan ilmastopolitiikkaan, joka luo hyvälaatuisia työpaikkoja.

– Valtioiden on tuettava kestävän kehityksen mukaisia investointeja ja innovaatioita. Lisäksi erityisesti teollisilla alueilla pitää varmistaa, että työn muutos tapahtuu reilusti ja oikeudenmukaisesti, Mir painottaa.

Suomen työmarkkinakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK ovat yksimielisiä ilmastonmuutoksen torjumisen tarpeellisuudesta.

– Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat mukana tekemässä työtä kestävämmäksi Suomessa. Se vaatii uutta tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa ja sekä nykyisten työprosessien uudelleen miettimistä. Hyvänä esimerkkinä suomalaisten osaamisesta on kiertotalous, jonka toimivimpia ratkaisuja on esitelty tällä viikolla Sitran kansainvälisessä World Circular Economy Forumissa, Akavan johtaja Pekka Piispasen kertoo.

Muutos ei ole helppo. Teollisuustyöpaikkojen odotetaan vähenevän 15 prosenttia ja palvelutyöpaikkojen vastaavasti lisääntyvän vuoteen 2020 mennessä. Kansainvälisen ay-liikkeen ajama Just transition (oikeudenmukainen siirtymä) tukee ihmisiä, joiden työ muuttuu ilmastonmuutokseen sopeutumisen vuoksi.

– Just transition tarkoittaa muun muassa työntekijöiden muutosturvan kehittämistä. Uudelleenkouluttautuminen, osaamisen päivittäminen ja jopa osaamisen suuntaaminen uudella tavalla ovat oleellinen osa tätä tukea, Piispanen korostaa.

EAY järjestää ilmastonmuutosta ja työllisyyttä käsittelevän työpajan Helsingissä 6.–7. kesäkuuta. Työpaja on osa EAY:n hanketta, jolla selvitetään, miten eurooppalainen ammattiyhdistysliike osallistuu ilmastonmuutoksen torjuntaan ja vähähiilisen energiajalanjäljen edistämiseen. Suomea hankkeen ohjausryhmässä edustaa SAK:n asiantuntija Pia Björkbacka.

Lisätietoja:

Akavan asiantuntija Elina Moisio, ympäristö- ja ilmastopolitiikka ja kestävä kehitys, puh. 040 575 5988, twitter @elinamoisio

SAK:n asiantuntija Pia Björbacka, elinkeinopolitiikka, puh. 050 464 5342, twitter @piabjorkbacka

STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, puh. 050 563 4841

Ajankohtaista

17.2.2025

Miten pidennämme työuria? Tutkijaseminaari 27.2.

Lue
17.2.2025

Kestävä asuminen alkaa meistä kaikista

Lue
14.2.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta teknologiateollisuuteen

Lue
14.2.2025

Maa on jäässä tai kärsä kipeä

Lue
13.2.2025

EU komission työohjelma julkaistiin – se tarvitsisi lisää konkretiaa työelämän kehittämisen osalta

Lue
13.2.2025

Työpaikkailmoituksista yli puolet perättömiä Ranskassa

Lue
12.2.2025

Tuoreet luvut asunnottomuudesta pysäyttävät 

Lue
12.2.2025

STTK: Talouskasvu edellyttää riittävän suuria palkankorotuksia

Lue