Uutishuone

Jakamalla ei työt eikä kakku kasva

Kaupassa digitalisaatio etenee hurjaa vauhtia. Automaattikassat korvaavat myyjät, 3D-printterit koruliikkeet ja ulkomainen verkkokauppa kotimaisen kivijalan – ainakin yhden uhkakuvan mukaan.
Toisaalta digitalisaatio luo tuottavuutta ja tehokkuutta, joka lisää talouskasvua ja jolla menestytään kansainvälisessä kilpailussa. Ja kansainvälisessä kilpailussa myös kuluttajapalveluiden on pärjättävä, jos haluamme niiden työllistävän jatkossakin.

Mitä ikinä uudistuksia yhteiskunnassa ja taloudessa teemmekin, meidän on pidettävä mielessämme kaikkien sektoreiden ja jokaisen toimialan kansainvälinen kilpailukyky. Jos lukiolaispojan työllistyminen it-alan yksinyrittäjäksi on Suomessa liian hankalaa, hän kauppaa palvelujaan kansainvälisen digitaalisen alustan kautta Suomen verokarhun ulottumattomissa. Jos suomalainen kauppias ei pysty kauppaamaan kenkiä kilpailukykyiseen hintaan, kuluttaja ostaa ne Zalandosta, joka palkkaa ylimääräisen varastotyöntekijän Berliiniin. Myös palvelutyö muuttaa sinne, missä sitä on kilpailukykyisintä tehdä.

Teknologinen kehitys kiistatta parantaa tuottavuutta ja kasvua. Vanheneva yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi tuottavuuden hirmuloikkaa, jotta talouskasvua saataisiin nopeutettua ja hyvinvointiyhteiskuntaa edes jollakin tavoin ylläpidettyä.

Tunnit eivät vähene, työn sisältö muuttuu

Teknologinen kehitys ja digitalisaatio tuhoavat vanhoja töitä ja ammatteja, mutta samalla luovat uusia. Harva kauppa enää rekrytoi hevosmiehiä logistiikkaa hoitamaan, mutta asiakastiedon analyytikoista on kysyntää.

Voisivatko analyytikot sitten tehdä nykyistä lyhyempää työaikaa? Voisivat, jos se on yritykselle kannattavaa. Heidän työvälineensä perustuvat koodeihin ja työn tulokset ajatteluun, eikä työteho aina parane iltamyöhäisistä tunneista. Mutta yritykselle kannattava vaihtoehto voi myös olla analyysiyksikön siirto Intiaan.

Itse ennustan, että analyytikon työtunnit eivät vähene, vaan työn sisältö muuttuu. Datan käsittely automatisoituu entisestään ja analyytikoista tulee markkinoijia ja liiketoiminnan strategiasuunnittelijoita eli sisällöntuottajia ja tekijöitä – kuten me ekonomistit! Asiantuntijoiden ja sisällöntuottajien työtunteja ei voi kunnolla säädellä tai leikata, sillä työ perustuu tiedon hankkimisen ja käsittelyn lisäksi ajatteluun, ideointiin ja näkemyksiin. Samalla palkansaajien ja yrittäjien raja-aidat voivat hämärtyä. Työn tulokset ratkaisevat ja niillä kilpaillaan.

Koneoppimisen kehittyessä koodarista voi tulla yhtä harvinainen ammatti kuin lyhdynsytyttäjä on nykyään. Tulevaisuuden työmarkkinoita ja niiden mahdollista sääntelyä miettiessämme lähtöoletuksena pitäisi olla, että kymmenen vuoden päästä yritysten liiketoimintaympäristö, ammatit ja tarvittavat ammattitaidot ovat muuttuneet yhtä perusteellisesti kuin viimeisen 30 vuoden aikana on tapahtunut. Mobiilipelejä ei myydä Taiwanissa samoilla opeilla ja samalla ammattitaidolla kuin tehtiin bilateraalikauppaa Neuvostoliiton kanssa.

Ainoa keino kasvattaa elintasoa ja lyhentää työaikaa yhteiskunnassa, jossa työtä tekevä ja veroja maksava väestö vähenee, on hurja tuottavuuden hyppäys.

Maksajan piikkiä ei kannata venyttää

Pidämme siitä tai emme, yrityssektori maksaa julkisen sektorin, eikä maksajan piikkiä kannata kerryttää tuhottomiin ja vaarantaa maksukykyä. Jos työn tekemistä, vaikkapa työtunteja, säädellään nyt liian tiukasti, se voi jäykistää yritysten toimintaympäristöä juuri silloin, kun kansainväliseen kehitykseen vastaaminen edellyttäisi aivan uudenlaisia toimintatapoja.

Tulevaisuuden työmarkkinoilla tarvitaan – ainakin luulen niin – erilaisia asioita yhdistelemään pystyviä ja suuriakin kokonaisuuksia näkeviä asiantuntijoita. Tarvitaan myös ihmisiä, jotka tuottavat inhimillisiä, sosiaalisia ja viihteellisiä kokemuksia, myös hoivaa. Vaikka digitalisaatio parantaa esimerkiksi diagnostiikkaa ja helpottaa monia työtehtäviä, hoito- ja hoivatehtäviin haluttaneen jatkossakin ihmisiä.

Riippumatta siitä, ovatko koulutus-, terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut tulevaisuudessa julkisella tai yksityisellä sektorilla, ainakin osa näistä palveluista pysynee kotimaassa. Voisiko niissä sitten lyhentää työaikaa?

Voisi, jos yksityinen sektori tai palvelun käyttäjät kykenevät lyhyemmän työajan seurauksineen kustantamaan. Mitä lyhyempi työaika on, sitä pienempi on palkka ja sitä todennäköisemmin joutuu tekemään useampaa työtä tai turvautumaan sosiaaliturvaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa työaika ei lyhenekään ja jälkimmäisessä palvelun käyttäjät, eli veronmaksajat, maksavat joka tapauksessa koko laskun. Mutta veronmaksajia voi olla aikaisempaa vähemmän.

Ainoa keino kasvattaa elintasoa ja lyhentää työaikaa yhteiskunnassa, jossa työtä tekevä ja veroja maksava väestö vähenee, on hurja tuottavuuden hyppäys. Hyppäystä ei pidä tehdä mahdottomaksi lisäämällä työmarkkinoiden sääntelyä ja jäykistämällä lainsäädäntöä asentoon, jossa yritykset ja liiketoiminta eivät tulevaisuudessa kukoista. Ainoastaan elinvoimainen yrityssektori voi luoda työtä ja talouskasvua; olemassa olevaa jakamalla uutta työtä ei synny.

Toivottavasti joskus tulevaisuudessa työaika lyhenee siksi, että tuottavuuskehitys sen mahdollistaa eikä siksi, ettei työllemme ole kysyntää.

Jaana Kurjenoja
Kaupan Liiton pääekonomisti