STTK: Hallitus unohti tasa-arvon

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola kritisoi maan hallitusta, joka puoliväliriihessä unohti tärkeimmän työelämän tasa-arvoa edistävän asian eli perhevapaauudistuksen.
– Ilma on ollut sakeana uusia ja uusvanhoja malleja uudistuksen pohjaksi. Hallitus ei kuitenkaan taipunut edes selvitykseen, jonka pohjalta perhevapaauudistus olisi voinut edetä. Tämä oli ikävä viesti suomalaisille, maailman koulutetuimmille, laajasti työmarkkinoille osallistuville nuorille naisille. Perhevapaauudistusta on pidetty tärkeimpänä asiana sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten työmarkkina-aseman vahvistamisessa. Nyt se jäi hamaan tulevaisuuteen.

Palola on huolissaan työmarkkinoiden tasa-arvosta ja varsinkin palkkatasa-arvon edistymisestä nyt, kun keskitetyistä palkkaratkaisuista on luovuttu.
Palkkatasa-arvo on edennyt ennen kaikkea tupoissa. STTK:lle tasa-arvokysymykset ovat edunvalvonnan kivijalka. Toivon, että tasa-arvon edistäminen ei ota takapakkia, kun asioista neuvotellaan ja sovitaan liittopöydissä – puhumattakaan paikallisesta sopimisesta.

Viime syksynä Naisten palkkapäivänä STTK laski, että naisten ja miesten välinen palkkaero ei ole kaventunut vaan se on pikemmin levenemään päin. Keskeinen syy tähän on pitkään jatkunut huono talouskehitys.
– Maan hallituksen on huolehdittava samapalkkaohjelmansa edistämisestä. Toivon, että myös perhevapaauudistukseen voitaisiin vielä palata. Muutoin Suomen on turha kehuskella olevansa tasa-arvon mallimaa – paitsi juhlapuheissa, Palola toteaa.

Antti Palola puhui tänään STTK:n edustajiston kokouksessa Helsingissä.

Populismi hiipuu?

Tiistaina vietettiin Eurooppa-päivää positiivisemmissa tunnelmissa kuin pitkään aikaan.
– Ranskan presidentinvaalien tulos kuten muutamat muutkin Euroopan vaalitulokset osoittavat, että vastuulliselle politiikalle on edelleen kysyntää. Populismi näyttää olevan hiipumaan päin, joskin ilmiö on edelleen olemassa, Antti Palola arvioi.

Euroopan komissio antoi huhtikuussa esityksen Euroopan unionin sosiaalisten oikeuksien vahvistamiseksi. Myös STTK on antanut siihen näkemyksensä.
– Euroopan on opittava virheistään ja toimittava sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamiseksi. Varsinkin eri nopeuksia etenevässä EU:ssa on tärkeää seurata, voimistuuko sosiaalinen kehitys kaikkialla vai kasvaako kuilu eri maiden ja maaryhmien välillä. Unionin yhtenäisyys on koetuksella brexitin takia, mutta nyt on keskityttävä ratkomaan syitä, jotka Britannian eroon johtivat. EU:n hajoaminen ei olisi ratkaisu yhteenkään ongelmaan. Päinvastoin, siitä syntyisi pelottavan suuri ongelma eikä kannata edes arvailla, mitä siitä lopulta seuraisi.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030
——————————————————————————–
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 520 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Palkkatasa-arvo

Ajankohtaista

16.10.2024

Väitteitä ja vastaväitteitä vientivetoisen työmarkkinamallin työmarkkinavaikutuksista

Lue
15.10.2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muuttaminen – HE luonnos

Lue
15.10.2024

STTK: Kansainvälinen vertailu on suomalaisen eläkejärjestelmän hyvä kirittäjä

Lue
11.10.2024

Valtioneuvoston asetus teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämisen ja energiatehokkuuden edistämiseen

Lue
11.10.2024

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2024–2027

Lue
11.10.2024

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) sijoitusstrategiatyöryhmän raportti

Lue
10.10.2024

Työhyvinvointimittarit osoittavat alaspäin

Lue
9.10.2024

Tehy: Attendon muutosneuvotteluiden takana hallituksen vastuuttomat päätökset ikäihmisten hoivasta – ”Emme hyväksy säästöjen hakemista iäkkäiden hoidosta ja hoitajien selkänahasta”

Lue