STTK: Osallistava sosiaaliturva kaipaa konkreettisia työllisyystoimia

Lisätietoja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Selvitys osallistavan sosiaaliturvan malleista julkaistiin tänään. Selvitystyöryhmä ehdottaa pitkäaikaistyöttömille osallistumistuloa, jonka ehtona olisi osallistuminen sosiaalityöntekijän kanssa laaditussa suunnitelmassa sovittuihin toimenpiteisiin.
– Epäselväksi jää, miten osallistumistulo toisi aktivointitoimenpiteisiin nykyistä enemmän vaikuttavuutta. Myös osallistumistulon kustannusvaikutuksia olisi ollut syytä tarkastella perusteellisemmin, STTK:n eläke- ja sosiaaliturvasta vastaava lakimies Samppa Koskela arvioi.

Osallistumistulon ytimeen on nostettu henkilön osallistuminen ja työpanos työttömyysturvan saamisen edellytyksenä.
– Keskeinen ongelma on, että se rakentuu velvoittavuudelle ja siinä ohitetaan työttömyysturvan yksi tärkeimmistä tavoitteista: työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Jos välityömarkkinoista ja osallistumisesta muodostetaan määränpää, osallistumistulo kääntyy passivoivaksi. Silloin se voi myös heikentää työllisyyttä, Koskela toteaa.

Sosiaaliturvauudistus
Sosiaaliturvauudistus

Selvityksessä olisi Koskelan mielestä ollut syytä kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota itse toimenpiteisiin, joilla työttömien osaamista, työkykyä ja työllistymismahdollisuuksia voitaisiin edistää.
– Toimivilla työllistymistä edistävillä palveluilla sekä sosiaali- ja terveyspalveluilla on tässä tärkeä tehtävä.

STTK:n mielestä koulutuksen ja osaamisen kehittämisen tulisi olla osallistavan sosiaaliturvan mallin ytimessä.
– Aikuiskoulutuksella ja työvoimakoulutuksella voidaan parantaa työpaikkojen ja työttömien ammatillista yhteensopivuutta. Työttömille tulisi antaa myös nykyistä paremmat mahdollisuudet opiskella työttömyysturvalla.

Tutkimusten mukaan erityisesti vuorotteluvapaasijaisuudet ja työttömyysetuudella opiskelu ovat olleet parhaiten työllistäviä työvoimapoliittisia toimenpiteitä. Myös esimerkiksi palkkatuen lisäämisellä ja palauttamalla osa-aikalisäjärjestelmä uudistettuna voitaisiin helpottaa vaikeasti työllistettävien työttömien työllistymistä ja ehkäistä pitkäaikaistyöttömyyttä.

Lisätietoja STTK:ssa: Samppa Koskela, puhelin 0400 199 062

***

STTK:n kannustinmalli uudistaa sosiaaliturvan palvelut edellä

Kestävää sosiaaliturvaa, palvelut edellä

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 540 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

23.4.2025

Hätäkeskushenkilöstö lakkovalmiudessa oikeudenmukaisen palkkakehityksen puolesta

Lue
23.4.2025

Valtion lakot laajenevat – Lakkoon menossa yli 5 500 valtion virkamiestä ja työntekijää

Lue
23.4.2025

Onnea 80-vuotias KthLiitto!

Lue
22.4.2025

Miten taloutta voidaan tasapainottaa kehysriihessä ilman sote-leikkauksia? Tehyn ekonomisti Anni Marttisella on vaihtoehtoja verokertymän kasvattamiseen

Lue
16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue