STTK: Suomen talous tarvitsee tuottavuusloikan

Talouspolitiikka

Suomen kustannuskilpailukyky on hitaasti paranemassa useiden vuosien alamäen jälkeen. Maltilliset palkkaratkaisut ovat edistäneet Suomen aseman paranemista suhteessa euroalueen muihin maihin, erityisesti Saksaan.
– Heikko tuottavuuden kehitys on Suomen huolenaihe. 2000-luvun alkupuolella Suomi oli vielä tuottavuuskehityksessä eurooppalainen mallimaa, mutta nyt muissa euroalueen maissa tuottavuus työntekijää kohden kohoaa hieman Suomea nopeammin. Suomen kustannuskilpailukyvyn kannalta juuri tuottavuus pitää saada kasvamaan nopeammin, STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen toteaa.

Matalan tuottavuuskehityksen taustalla on heikon suhdannetilanteen lisäksi vanhan tuottavuusveturin eli elektroniikkateollisuuden katoaminen Suomesta.
– Muiden toimialojen ja erityisesti palvelualojen pitää pystyä nostamaan tuottavuuttaan. Yritysten pitäisi panostaa enemmän tuottavuutta kehittäviin investointeihin sekä tutkimus- ja tuotekehitykseen. Vain näin kaivattu tuottavuusloikka toteutuu, Nevalainen arvioi.

Viime vuosi oli inflaation osalta poikkeuksellinen, kun kuluttajahinnat alenivat -0,2 prosenttiyksikköä. Viimeksi näin kävi vuonna 1955. Erityisesti öljyn hinnan lasku selittää hintojen laskua.
– Palkansaajien nimellistulot kehittyvät vaatimattomasti vuonna 2016 mutta matalan inflaation, verotuksen pienen keventymisen ja työllisyyden paranemisen ansiosta palkansaajien ostovoima kuitenkin lisääntyy noin prosentin.

Palkansaajien tulonmuodostus on keskeisessä asemassa kotimaisen kysynnän ja sen myötä taloudellisen aktiviteetin kannalta. Palkkojen osuus suhteutettuna kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin on viime vuosina ollut noin 75 prosenttia.

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta (tukuseto) tarkastelee kaksi kertaa vuodessa ansioiden, hintojen, kilpailukyvyn ja palkansaajien ostovoiman kehitystä ja
kehitysnäkymiä. Toimikuntaan kuuluu keskeisten työmarkkinajärjestöjen ekonomisteja ja valtiovarainministeriön virkamiehiä. Tulo- ja kustannuskehitystoimikunta julkaisi raporttinsa 5.2.

Raportti löytyy sivuilta http://vm.fi/julkaisu?pubid=9101

Lisätietoja STTK:ssa:
Ekonomisti Seppo Nevalainen, puhelin 0400 798 958
Elinkeinoasioiden päällikkö Antti Aarnio, puhelin 0400 381 634

Ajankohtaista

14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue
12.8.2025

STTK:n tavoitteet budjettiriiheen: talouskasvua, luottamusta ja hyvinvointia

Lue
11.8.2025

STTK:n hallitus: Valtiovarainministeriön budjettiesitys on luokaton

Lue
11.8.2025

Huoltovarmuuden turvaaminen ja Huoltovarmuuskeskus

Lue
8.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa 27.–29.8

Lue
8.8.2025

Sairausvakuutuslain ja siihen liittyvien lakien muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue