STTK varoittaa: Nuorisotakuu ei saa merkitä palkka-alea

Nuoret työelämässä

Maan hallitus järjesti eilen viiden ministerin voimin tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi vuoden alussa voimaan tulleen nuorisotakuun etenemisestä.

Nuorisotakuulla on kova tavoite

Nuorisotakuulla on kova tavoite: sen turvin luvataan jokaiselle alle 25-vuotiaalle sekä alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle koulutuspaikka, työkokeilu, työpajatoimintaa tai työpaikka kolmen kuukauden sisällä siitä hetkestä, jolloin nuori on ilmoittautunut työttömäksi. Nuorisotakuu onkin yksi hallituksen kärkihankkeista.

Nuorisotakuu ei toistaiseksi ole onnistunut tavoitteessaan nuorisotyöttömyyden taittamiseksi. STTK:n opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija Ulla Hyvönen kuitenkin korostaa, että nuorisotakuuseen kuuluva koulutustakuu näkyy varsinaisesti vasta vuoden 2013 syksyn yhteishaussa ja  nuorten aikuisten osaamisohjelmakin alkaa vasta syksyllä.
– Toteutuessaan nuorisotakuun koulutustakuu olisi samalla merkittävä työurasopimus, sillä keskimääräisesti toisen asteen koulutus pidentää työuria 6 vuotta, Hyvönen sanoo.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa painotettiin, että alkuvuoden aikana on saatu varovaisia merkkejä nuorten työttömyyden kasvun taittumisesta. Lisäksi nuorten keskimääräiset työttömyysjaksot ovat noin 11 viikkoa, kun keskimääräiset työttömyysjaksot ovat noin 40 viikkoa.
– Toisaalta työllisyyskatsaus kertoo, että nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 6 600 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa eli yhteensä 34 800. Ei tässä iloita voi, Hyvönen sanoo.

STTK on ollut mukana niin sanotun Sanssi-kortin vakinaistamisessa. Sanssi-kortilla työnantaja saa tukea palkkakustannuksiin ja nuori vastaavasti työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
– Sanssi-kortilla yhteiskunta tukee voimakkaasti työnantajien mahdollisuuksia palkata nuori. Tätä pitäisi käyttää ja palkata nuoria myös kesätöihin, Hyvönen toivoo.

STTK:n opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija huomauttaa, että vaikka nuoren pääsy kiinni työelämään on erittäin tärkeää hänen tulevaisuutensa kannalta, säällisistä työehdoista on pidettävä nuortenkin kohdalla kiinni.
– STTK ei hyväksy minkäänlaisia palkka-aleja eikä muitakaan työehtojen heikennyksiä nuorille.

Lisätietoja: STTK:n opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija Ulla Hyvönen, ulla.hyvonen@sttk.fi

***

Nuoret työelämässä

Tervetuloa työelämään

Ajankohtaista

8.6.2023

Ammattiliitto Pro lahjoittaa Ukrainan tulva-alueen uhrien avuksi 20 000 euroa

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Tasa-arvotoimista kasvua

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia Vihreiden puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Suomalaiset suhtautuvat vihreään siirtymään muita Pohjoismaita kielteisemmin

Lue
7.6.2023

Lausunto Euroopan unionin hiilirajamekanismiasetuksen toimeenpanosta ja Tullin hallinnosta annetun lain muuttamiseksi

Lue
7.6.2023

STTK:n ja Arenen viesti tulevalle hallitukselle: Suomi tarvitsee ammatti­korkea­koulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista

Lue
6.6.2023

Yhdenvertaisuuden juhlaa – Pride-kuukausi käynnistyi

Lue