STTK: Nuorten työntekijöiden oikeuksia ei saa polkea koeaikoja rukkaamalla

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ei pidä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen ehdotusta nuorten koeajan pidentämiseksi kannatettavana.

Neljän kuukauden koeaika riittää

– Koeajan tarkoitus on molemmin puolin arvioida, onko työpaikka sopiva työntekijälle. Neljän kuukauden koeaika riittää tähän hyvin, STTK:n opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija Ulla Hyvönen painottaa.

Työsuhteita päätetään nykyisinkin koeaikana hyvin kyseenalaisin perustein. Koeajan pidennys altistaisi nuoren kohtuuttomasti esimiehensä tai työnantajansa mahdollisille väärinkäytöksille.

– Kohtuuttoman pitkä epävarmuus nuoren työsuhteen jatkumisesta ei ole työelämän kannalta hyvä asia. Pelon alla työskentely ei ole nykypäivää. Lisäksi on muistettava, että jos jotakin vakavaa työtehtävien laiminlyömistä ilmenee, on siihen olemassa työnantajalle välineet puuttua, Hyvönen muistuttaa.

STTK:n tuore kysely ammattikorkeakouluopiskelijoiden työelämätietoudesta osoittaa, että nuoret tuntevat koeaikakäytännön hyvin.

– Nuoret tuntevat koeajan nykykäytännön varsin hyvin, ja se antaa riittävät mahdollisuudet yhdessä oppisopimuskoulutuksen, työkokeilujen tai vuokratyön kanssa arvioida sekä alan sopivuutta työntekijälle, että työntekijän sopivuutta työtehtäviinsä, Hyvönen kertoo

Lisätietoja :

Ulla Hyvönen , Opiskelija- ja nuorisopoliittinen asiantuntija puh. 09 1315 2237, 044 777 7089

Ajankohtaista

28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue
24.11.2023

Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan muuttaminen

Lue
24.11.2023

Sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinta v. 2024

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pron edustajisto kritisoi aitojen neuvottelujen puutetta työelämäuudistuksissa

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 29. marraskuuta

Lue