perhevapaat

Perhevapaat ovat keskeisessä roolissa, kun tarkastellaan pienten lasten vanhempien osallistumista työelämään. Suomessa naiset ja miehet työskentelevät lähes yhtä paljon, mutta naiset pitävät edelleen noin 90 prosenttia kaikista perhevapaista.

Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken edistäisi naisten työmarkkina-asemaa, uralla etenemistä ja palkkatasa-arvoa; helpottaisi kummankin vanhemman työn ja perheen tasapainottamista; vahvistaisi isien vanhemmuutta; lisäisi lasten ja perheiden hyvinvointia sekä toteuttaisi vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten tasaisempaa jakautumista nasvaltaisten ja miesvaltaisten alojen kesken.

STTK on jo pitkään kannattanut perhevapaajärjestelmäksi ns. 6+6+6-mallia, jossa kummallakin vanhemmalla on oma 6 kuukauden perhevapaajakso ja kolmas 6 kuukauden perhevapaajakso olisi vanhempien jaettavissa. STTK:lle on tärkeää, että perhevapaajärjestelmä kohtelee erilaisia perheitä ja perhemuotoja yhdenvertaisesti.

Blogi

Perhevapaajärjestelmän kokonaisuudistus on välttämätön

| 2.12.2020

Suomalainen perhevapaajärjestelmä sai alkunsa vuosikymmeniä sitten. Suomessa äitiysrahajärjestelmä otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1964 osana sairausvakuutusjärjestelmää. Sen jälkeen... Lue lisää

Tiedote

STTK:n kysely: Lasten saannilla on vaikutuksia työuriin

| 6.3.2020

STTK järjestää tänään perinteisen naistenpäivän tilaisuuden, jossa teemana on työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Keskustelua käydään yhteensovittamisen haasteista ja... Lue lisää

Tiedote

STTK haluaa perhevapaauudistuksen valmiiksi

| 5.2.2020

STTK pitää perhevapaajärjestelmän kokonaisuudistusta välttämättömänä.– Nykyinen järjestelmä on epätasa-arvoinen, vanhanaikainen ja joustamaton, johtaja Katarina Murto tiivistää. STTK on... Lue lisää

Blogi

Millainen on perheystävällinen työpaikka?

| 22.11.2019

Työn ja perheen hyvä yhteensovittaminen ei ole mahdoton yhtälö, mutta edellyttää työpaikalta tukea ja joustavuutta työntekijän eri elämänvaiheissa.... Lue lisää

Blogi

Perhevapaiden kustannukset ovat alentuneet

Seppo Nevalainen | 19.11.2019

Kolmikantainen työryhmä valmistelee parhaillaan perhevapaauudistusta hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti. Uudistuksessa on tavoitteena, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat tasaisemmin molempien... Lue lisää

Tiedote

STTK: Perhevapaauudistuksessa on kyse myös miesten tasa-arvosta

| 19.11.2019

Perhevapaauudistusta valmistellaan kolmikantaisessa työryhmässä. Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on muun muassa se, että perhevapaat ja hoitovastuu jakautuvat perheissä tasaisesti... Lue lisää