Kaikki asiantuntijat tulospalkkauksen piiriin
STTK julkaisi viime viikolla laskelman, jossa havaitaan suurimpien pörssiyritysten toimitusjohtajien ansioiden nousseen jo 33-kertaiseksi verrattuna yksityisen sektorin palkansaajan...
Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan. Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.
Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.
STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.
Blogi
Blogi
Uutinen
Tiedote
Liittojen tiedotteet
Blogi