Matalapalkkatyö: Matalat palkat, matalat verot?
Suomen työmarkkinoita luonnehtivat pienet palkkaerot ja pohjoismaisittain matala työllisyysaste. Teknologinen kehitys on johtanut myös Suomessa keskiluokan ”kutistumiseen”, kun...
Suomessa palkan määräytymisen perusteet, kuten vähimmäispalkat ja niiden osatekijät, maksettavan palkan laskutapa sekä perusteet työntekijän sijoittamiselle eri palkkaluokkiin, määräytyvät yleensä työehtosopimuksen mukaan. Työntekijän palkan määräytymisen osalta täytyykin aina selvittää alalla mahdollisesti noudatettava työehtosopimus, jonka perusteella työntekijän tunti- tai kuukausipalkka, sekä mahdollisesti tehtäväkohtainen palkanosa ja lisäksi mahdollinen henkilökohtainen palkanosa määräytyy.
Työehtosopimuksissa voi olla työtehtäväkohtaiset määräykset palkkaluokkiin sijoittamisesta, mutta osassa työehtosopimuksista palkkaluokkiin sijoittuminen perustuu työtehtävän vaativuuteen tai ns. pisteytykseen, joista on yleensä ohjeet työehtosopimuksissa.
STTK on vahvasti sitä mieltä, että työntekijän palkan määräytymien perusteet määritellään alakohtaisten työ- ja virkaehtosopimusten kautta. Palkkauksen tulee olla kannustavaa ja varmistaa työntekijän riittävä toimeentulo.
Blogi
Liittojen tiedotteet
Liittojen tiedotteet
Liittojen tiedotteet
Liittojen tiedotteet
Tiedote
STTK:n hallituksen mielestä palkansaajien tuloverotuksen kiristyminen on estettävä vuoden 2018 veroratkaisuilla.– Kilpailukykysopimuksessa sovittu työttömyysvakuutus- ja työeläkemaksun korotus kiristää...