irtisanominen

Irtisanominen tarkoittaa työsuhteen päättämistä irtisanomisaikaa noudattaen. Irtisanomisperusteet jaetaan individuaaliseen ja tuotannollistaloudellisiin perusteisiin.

Individuaaliperusteinen irtisanominen perustuu työntekijän moitittavaan käyttäytymiseen. Työnantaja voi individuaaliperusteella irtisanoa työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä kuten työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavasta rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Ennen irtisanomista työnantajan on kuitenkin annettava varoitus.

Tuotannollistaloudelliset irtisanomisperusteet liittyvät työnantajan vaikutuspiirissä oleviin seikkoihin, jotka voivat olla taloudellisia tai työnantajan toimintaympäristöön- ja tapoihin liittyviä. Usein irtisanomissyy on työnantajan taloudellisen tilanteen heikentyminen, minkä vuoksi työtä ei ole enää tarjolla. Vaikka työt vähentyisivät, on työnantajan ennen irtisanomista yritettävä järjestää työntekijälle muuta työtä tai koulutusta uusiin tehtäviin.

Irtisanominen on mahdollista vain toistaiseksi voimassa olevien työsopimusten osalta. Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, ellei siitä ole erikseen sovittu työsopimuksessa. Irtisanomisajat on määritelty laissa, mutta niistä on voitu poiketa työehtosopimuksessa tai työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella.

Kysely: Irtisanomissuojan heikentäminen

Seppo Nevalainen | 27.12.2023

Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten suomalaisten parissa. Kyselyn aiheena oli suhtautuminen hallituksen kaavailemiin työmarkkinauudistuksiin. Tässä... Lue lisää

Blogi

Irtisanomissuojan heikentämisellä voi olla yllättäviä vaikutuksia

Tom-Henrik Sirviö | 20.10.2023

Hallitusohjelmassa on linjattu irtisanomissuojan heikentämisestä. Jatkossa työsopimuksen purkamiseen riittää asiallinen syy, kun nykyisellään vaaditaan asiallinen ja painava syy. Toisaalta... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Kotidatan yt-neuvottelut päättyivät pohjanoteeraukseen – ajojahti oikeutta hakevia työntekijöitä vastaan

| 5.7.2021

Suomen Kotidatan yt-neuvottelut ovat päättyneet kuluvan viikon tiistaina, ja yhtiö on ilmoittanut irtisanovansa ja osa-aikaistavansa 22 työntekijää. Pron... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Ammattiliitto Pro ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO: Liikenne- ja viestintävirasto irtisanoo enintään 56 virkamiestä, henkilöstö pettyi yt-neuvottelujen tulokseen

| 17.5.2021

Ammattiliitto Pron ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn mielestä Liikenne- ja viestintäviraston (Traficom) pitkittyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa ei esitetty taloudellisia tai... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Metsäyhtiö UPM irtisanoi Kaukaan sahan toimihenkilöiden luottamusmiehen

| 15.4.2021

– Jos miljarditulosta tekevälle yhtiölle on helpompaa maksaa irtisanomisesta korvaukset kuin noudattaa lainsäädäntöä ja työehtosopimuksia, on paikalliselle sopimiselle... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Finnair Technical Services irtisanoo työntekijöitä koronan varjolla – vaarantuuko puolustusvalmius?

| 15.1.2021

Finnair Technical Services on irtisanonut työntekijöitä, jotka hoitavat puolustusvoimien kriittisen kaluston huoltoa. Irtisanomisia yhtiö perustelee koronalla. Voiko korona... Lue lisää