digitalisaatio työelämässä

Digitalisaatio työelämässä tarkoittaa toimintatapojen tai prosessien muuttamista teknologiaa (big data, mobiiliteknologia, pilvipalvelut, robotiikka, IoT) hyödyntämällä.

Digitalisaation ja laajemminkin työn muorroksen yhteydessä on tärkeä ennakoida muutoksia sekä edistää myönteisten mahdollisuuksien toteutumista. Uuteen teknologiaan ja sen laajaan hyödyntämiseen pitää investoida ja työntekijöiden osaamisen kehittämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Monissa yrityksissä vasta tutustutaan mahdollisuuksiin, joita esimerkiksi tekoäly liiketoiminnalle ja työprosesseille tarjoaa. Näihin tulevaisuuden tarpeisiin pitää vastata ja työntekijöiden on oltava osallisina kehityksessä.

Työntekijöiltä vaaditaan entistä suurempaa vastuullisuutta, uusia valmiuksia ja kykyä toimia tekoälyn työparina. Lisäksi työpaikoilla joudutaan tekoälyn myötä miettimään uudelleen toimintatavat ja arvot, joiden mukaan työskennellään.

Uutinen

Yhteinen ehdotus työelämän kehittämiseksi

Erkki Auvinen | 2.4.2019

Seitsemän työmarkkinakeskusjärjestöä esittää tänään julkistetussa ehdotuksessaan monivuotisen työelämän kehittämisohjelman käynnistämistä seuraavalla hallituskaudella. Suomalaista työn kehittämisohjelmaa tarvitaan työpaikkojen tueksi,... Lue lisää

Tiedote

Työmarkkinakeskusjärjestöiltä yhteiset digisuositukset: Digitalisaatio parantamaan työhyvinvointia ja tuottavuutta

| 4.1.2019

Nyt tarvitaan yhteisiä tekoja Suomen digitulevaisuuden hyväksi, esittävät seitsemän työmarkkinakeskusjärjestöä tänään julkistetuissa suosituksissaan. Suomen mahdollisuuksiin nähden nykyiset toimenpiteet... Lue lisää

Uutinen

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Osaamisen puute on eurooppalaisen kasvun pahin este

| 27.11.2018

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola käytti maanantaina Brysselissä puheenvuoron Euroopan komission suomalaisille vaikuttajille järjestämässä tilaisuudessa. Palola korosti tulevan Suomen... Lue lisää

Blogi

Big data hyödyntämään kehitystä

| 14.9.2018

Maailma on tietoa pullollaan, ja sen kasvu on 40 prosentin luokkaa vuosittain. Joidenkin arvioiden mukaan 90 prosenttia kaikesta... Lue lisää

Tiedote

STTK:n Antti Palola: Digitalisaation ja tekoälyn luomat osaamistarpeet ratkotaan parhaiten työelämän osapuolten vuoropuhelulla

Antti Palola | 20.6.2018

Elinkeinoministeri Mika Lintilä esitti tänään Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuudessa digitalisaatiota ja tekoälyä käsittelevää toimialakohtaista vuoropuhelua

Uutinen

Tekoäly Q&A: Mitä tekoäly tarkoittaa?

| 20.6.2018

Tekoäly tarkoittaa ohjelmistoja, jotka kykenevät oppimaan ja tekemään päätöksiä lähes samalla tavalla kuin ihmiset. Ihminen päättää miten koneet,... Lue lisää