Julkisessa keskustelussa työajan lyhentäminen esitetään usein lähes mahdottomana ajatuksena. Yleinen väite kuuluu, että Suomen talous tarvitsee enemmän työtunteja, ei vähemmän. Mutta ratkeaako tuottavuuden, kilpailukyvyn ja työelämän ongelmat todella lisäämällä työn määrää?
Tutkimus ja käytännön kokemukset eivät anna näin yksiselitteistä vastausta. Yhä pidemmät työpäivät eivät automaattisesti lisää tuottavuutta. Päinvastoin liiallinen kuormitus voi heikentää työssä jaksamista, kasvattaa sairastavuutta ja lopulta vähentää työn tuloksellisuutta. Myös kansantalouden näkökulmasta työuupumus, työkyvyttömyys ja ennenaikaisesti päättyvät työurat ovat ongelmia, joihin meillä ei ole varaa.
Yhä pidemmät työpäivät eivät automaattisesti lisää tuottavuutta.
Samaan aikaan Suomi kamppailee sitkeästi korkean työttömyyden kanssa. Työn puute ja epävarmuus työn jatkuvuudesta heikentävät ihmisten turvallisuuden tunnetta, luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen. Juuri tällaisessa tilanteessa on perusteltua tarkastella avoimesti erilaisia tapoja järjestää työtä.
Voisiko työaika joustaa nykyistä enemmän työntekijöiden elämäntilanteiden, työkyvyn ja työn luonteen mukaan? Voisiko työn jakaminen uudella tavalla tukea sekä työllisyyttä että työhyvinvointia? Entä voisiko työajan lyhentäminen olla joillakin aloilla yksi ratkaisu osaajien saatavuuden ja työssä jaksamisen haasteisiin?
Työajan lyhentäminen ei ole uusi ajatus
Kyse ei ole pelkistä ajatuksista tai teorioista. Monissa maissa erilaisia työaikamalleja on kokeiltu jo pitkään. Esimerkiksi Norjassa hoitoalalla työaikoja on lyhennetty työn kuormittavuuden ja yötyön terveysvaikutusten vuoksi. Tanskassa työntekijälähtöiset joustot ovat vakiintunut osa työelämää. Näiden ratkaisujen tavoitteena ei ole ollut vähentää työn merkitystä, vaan vahvistaa työssä jaksamista, työurien pituutta ja työn laatua.
Työajan lyhentäminen ei ole historiallisesti uusi tai radikaali ajatus. Päinvastoin koko työelämän historia kertoo työajan asteittaisesta lyhenemisestä. Vielä 1800-luvulla työpäivät saattoivat venyä 12–14 tunnin mittaisiksi. Suomessa siirryttiin kahdeksan tunnin työpäivään vuonna 1917, ja 1960-luvulla viisipäiväinen työviikko lyhensi viikkotyöaikaa entisestään.
Nämä muutokset eivät romahduttaneet taloutta. Päinvastoin ne kulkivat käsi kädessä tuottavuuden kasvun, elintason nousun ja paremman työelämän kanssa.
Työelämä muuttuu, miksi työaika ei voisi muuttua?
Siksi 2020-luvulla on enemmän kuin perusteltua keskustella työajan tulevaisuudesta. Työelämä on muuttunut valtavasti viime vuosikymmenten aikana. Tekoäly, etä- ja hybridityö, osaajapula sekä työhyvinvoinnin haasteet muokkaavat työn tekemisen tapoja nopeammin kuin ehkä koskaan aiemmin.
Millaisia mahdollisuuksia olisi esimerkiksi alakohtaisissa työajan lyhentämisen ratkaisuissa?
Me STTK:ssa haluamme avata keskustelua siitä, voisiko työelämää tarkastella nykyistä monipuolisemmin. Millaisia mahdollisuuksia olisi esimerkiksi alakohtaisissa työajan lyhentämisen ratkaisuissa? Entä työntekijälähtöisissä malleissa, joissa työviikon tai työpäivän pituus joustaisi nykyistä enemmän? Mitä vaikutuksia tällaisilla ratkaisuilla olisi työntekijöihin, työnantajiin, tuottavuuteen ja työllisyyteen?
Hyvän työelämän ainekset ratkaisevat
Työajan lyhentämistä koskevista tutkimuksista nousee esiin yksi tärkeä havainto: parhaat tulokset eivät synny pelkästään työaikaa muuttamalla. Ne syntyvät samoista tekijöistä, jotka rakentavat hyvää työelämää ylipäätään. Hyvä johtaminen, luottamus, työntekijöiden osallistaminen, toimiva viestintä ja vahva yhteisöllisyys ovat ratkaisevassa asemassa.
Lopulta tärkein kysymys ei ehkä olekaan, kuinka monta tuntia viikossa teemme töitä.
Työajan lyhentäminen ei ole ihmelääke kaikkiin työelämän haasteisiin.
Tärkeämpää on kysyä, miten rakennamme työelämää, jossa ihmiset voivat tehdä työnsä hyvin, jaksaa työssään ja jatkaa työuriaan mahdollisimman pitkään.
Työajan lyhentäminen ei ole ihmelääke kaikkiin työelämän haasteisiin. Se voi kuitenkin olla yksi keino lisätä joustavuutta, vahvistaa työhyvinvointia ja löytää uusia ratkaisuja muuttuvan työelämän tarpeisiin.
Siksi keskustelua kannattaa jatkaa. Avoimesti, rohkeasti ja tutkimustietoon nojaten. Ehkä työajoissa vähemmän voi joskus olla enemmän.
Else-Mai Kirvesniemi
Kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja
