Sairaankuljetuksen korvaustaksat

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

STTK pitää ehdotettua sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan korotusta perusteltuna ja pitää tärkeänä, että korvaustaso vastaa alan kustannuskehitystä ja palvelujen saatavuus voidaan turvata koko maassa.

STTK katsoo, että mikäli korvaustaso ei seuraa kustannuskehitystä, vaarantuvat alan toimintaedellytykset, mikä heikentää ensihoito- ja kuljetuspalvelujen saatavuutta ja siten myös potilaiden yhdenvertaista pääsyä hoitoon. STTK pitää tärkeänä, että korvaustasoa tarkistetaan säännöllisesti ja ennakoitavasti kustannusindeksin perusteella.

STTK kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että kyseessä on mahdollisesti siirtymävaiheen ratkaisu. Hallituksen esityksen mukaan ambulanssikuljetusten rahoitusvastuu on tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan hyvinvointialueille ja sairausvakuutuslain mukaisista korvauksista luovuttaisiin. STTK katsoo, että muutoksen valmistelussa on varmistettava rahoituksen riittävyys ja läpinäkyvyys sekä se, että palveluiden saatavuus ei heikkene muutoksen seurauksena.

Kokonaisuutena STTK katsoo, että korvausjärjestelmän tulevaisuutta koskevat ratkaisut on tehtävä siten, että ne turvaavat valtakunnallisen yhdenvertaisuuden, ehkäisevät alueellisten erojen kasvua ja varmistavat palvelujen rahoituksen kestävällä pohjalla. Samalla on huolehdittava ensihoidon ja sairaankuljetuksen palveluntuotannon sekä henkilöstön toimintaedellytysten säilymisestä myös pitkällä aikavälillä.

STTK pitää lisäksi yleisesti tärkeänä, että asiakasmaksut eivät muodostu esteeksi hoitoon hakeutumiselle tai hoidon saannille. Maksujen kohtuullisuus on keskeistä erityisesti pienituloisten ja paljon palveluja tarvitsevien ihmisten kannalta, jotta jokaisella on tosiasiallinen mahdollisuus saada tarvitsemansa hoito oikea-aikaisesti.

Lisätietoja STTK:ssa: Ida Nummelin