Rokotukset ja tartuntatautien ilmoittaminen

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle

Rokottaminen

STTK korostaa, että rokotustoiminnan sujuvuuden turvaaminen edellyttää eri ammattiryhmien osaamisen tarkoituksenmukaista hyödyntämistä. Samalla on varmistettava, että kaikilla rokotuksia antavilla henkilöillä on ajantasainen osaaminen rokottamisesta sekä rokotusten mahdollisten haittavaikutusten tunnistamisesta ja hoidosta. Opiskelijan oikeus rokottaa tulee rajata tilanteisiin, joissa hän toimii laillistetun ammattihenkilön tehtävässä, ja hänen osaamisensa, perehdytyksensä, ohjauksensa ja valvontansa on varmistettava ennen rokotustoimintaan osallistumista.

STTK pitää tärkeänä, että työnantajan vastuu henkilöstön osaamisen ylläpitämisestä, perehdytyksestä, kirjallisista rokotusluvista, täydennyskoulutuksesta ja rokotustoiminnan asianmukaisesta organisoinnista toteutuu käytännössä. Rokotustoiminnan laajentuessa eri ammattiryhmille on huolehdittava myös siitä, että henkilöstöllä on riittävästi työaikaa koulutukseen ja osaamisen ylläpitämiseen. Turvallinen rokotustoiminta edellyttää lisäksi riittäviä potilastietoja, selkeitä ohjeita, asianmukaisia tiloja, henkilöstöresursseja ja ensiapuvalmiutta.

Lisäksi lääkärin vastuuta rokotustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta tulee selkeyttää. Rokottajalla tulee olla nopeasti saavutettava mahdollisuus lääkärin konsultaatioon, jotta potilasturvallisuus voidaan varmistaa myös poikkeavissa tai epäselvissä tilanteissa.

STTK:n muut kommentit

STTK pitää esitettyjä muutoksia pääosin kannatettavina. Rokotusohjelman päivittäminen tutkimusnäyttöön perustuen sekä tartuntatautien seurannan kehittäminen tukevat väestön terveyttä ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakykyä.

Kokonaisuutena STTK katsoo, että asetusluonnos selkeyttää rokotustoiminnan sääntelyä ja tukee tartuntatautien tehokasta torjuntaa. Asetuksen toimeenpanossa on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota henkilöstön koulutukseen, osaamisen varmistamiseen sekä riittävien resurssien turvaamiseen, jotta velvoitteet voidaan toteuttaa laadukkaasti ja turvallisesti.

Lisätietoja STTK:ssa: Ida Nummelin