Viimeaikainen julkinen keskustelu sote-järjestöjen avustusleikkauksista on ollut syystäkin vilkasta. Leikkauksia on perusteltu julkisen talouden tasapainottamisella, mutta samalla on jäänyt liian vähälle huomiolle se, mitä niillä menetetään.
Järjestöt auttavat ennen ongelmien kärjistymistä
Sote-järjestöt ovat olennainen osa suomalaista hyvinvointimallia. Ne täydentävät julkisia palveluja, tavoittavat ihmisiä matalalla kynnyksellä ja tukevat tilanteissa, joissa julkisen palvelujärjestelmän nopeus tai joustavuus eivät riitä. Järjestöt toimivat usein ennaltaehkäisevästi, ja juuri siksi niiden merkittävyyttä on vaikea nähdä pelkästään numeroita tuijottamalla.
Moni järjestö auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten mielenterveyden haasteiden kanssa eläviä ja pitkäaikaissairaita, nuoria ja vanhoja sekä yksinäisiä ja syrjäytymisriskissä olevia. Jos mahdollisuus ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen poistuu, näiden ryhmien tarpeiden kasvu näkyy suoraan julkisissa sote-palveluissa.
Jos mahdollisuus ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen poistuu, näiden ryhmien tarpeiden kasvu näkyy suoraan julkisissa sote-palveluissa.
Järjestöjen toiminnan leikkaukset lisäävät väistämättä painetta hyvinvointialueille. Pahimmillaan ne kuormittavat jo valmiiksi paineistettuja palveluja ja henkilöstöä entisestään. Tästä huolimatta julkisuudessa on leikitelty jopa kysymyksellä siitä, kuuluisivatko järjestöjen tehtävät ensisijaisesti julkiselle sektorille.
Järjestöjen ja julkisen sektorin roolit palvelujärjestelmässä ovat kuitenkin täysin erilaiset, joskin toisiaan tukevat. Sote-järjestöt eivät korvaa julkisia palveluja tai tuota niiden kanssa päällekkäisiä palveluita, vaan täydentävät ja tukevat julkisia palveluita tavalla, joka vahvistaa koko järjestelmän kantokykyä.
Kustannukset eivät katoa, vaan siirtyvät julkisiin palveluihin
Järjestöjen tehtävien siirtäminen hyvinvointialueille ei poista niistä aiheutuvia kustannuksia, vaan vain siirtää niitä toisaalle. Samalla menetetään järjestöjen joustavia toimintatapoja, vapaaehtoistoiminnan tuomaa lisäarvoa ja kykyä tavoittaa ihmisiä matalalla kynnyksellä. Palveluista tulee helposti kankeampia, kalliimpia ja huonommin kohdennettuja, mikä kasvattaa julkisten palveluiden painetta entisestään.
Vaikka säästöpaineet ovat kovat, on tärkeää muistaa, että järjestöjen tekemä työ ja tuottamat palvelut vähentävät raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta. Jos ennaltaehkäisevä työ ja varhainen tuki heikkenevät, julkisten palvelujen kuormitus kasvaa ja kustannukset sen mukana. Lyhytnäköinen säästäminen tulee myöhemmin moninkertaisesti maksettavaksi.
Vaikka säästöpaineet ovat kovat, on tärkeää muistaa, että järjestöjen tekemän työ ja tuottamat palvelut vähentävät raskaampien ja kalliimpien palveluiden tarvetta.
Lisäksi on syytä muistaa, että järjestöjen työ nojaa vahvasti osaavaan työvoimaan. Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset eivät kohdistu vain toimintaan, vaan myös alan ammattilaisiin, joiden asiantuntemuksen ja kokemuksen rakentumiseen on kulunut vuosia. Tämä heikentää koko sote-sektorin henkilöstö- ja osaamispohjaa aikana, jolloin työvoiman saatavuus on jo valmiiksi haastavaa.
Säästöjen kohdentamisessa tarvitaan selkeää kokonaiskuvaa ja kattavaa vaikutusten arviointia. Sote-järjestöjen rahoituksen heikentäminen synnyttää ja realisoi riskejä, joiden seuraukset näkyvät viiveellä ja pitkään. Kestävä ratkaisu ei synny leikkaamalla sieltä, missä ehkäistään tehokkaasti raskaampaa palveluntarvetta. Se syntyy vahvistamalla rakenteita, jotka pitävät ihmiset mukana yhteiskunnassa ja palvelutarpeet hallittavina. Tässä työssä sote-järjestöt ovat korvaamaton kumppani.
Ida Nummelin
Kirjoittaja on STTK:n sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija.
