Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen yleiset periaatteet ja Suomi

Kirjoittaja:

Markku Pekurinen

Tutkimusprofessori (emeritus), DPhil (economics)

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus kerätään useista lähteistä. On tärkeää tehdä selkeä ero pakollisen ja vapaaehtoisen rahoituksen välillä. Pakollisella katetaan koko väestölle tarjottavat palvelut. Itselle omaehtoisesti markkinoilta hankitut palvelut käyttäjät maksavat itse.

Sosiaali- ja terveydenhuollon pakollinen rahoitus on kansainvälisesti toteutettu pääosin pakollisen sairausvakuutuksen tai verotuksen kautta.Asiakasmaksujen rooli riippuu palvelusta. Usein vakuutuspainotteisissa järjestelmissä käyttömaksujen rooli on vähäinen tai erityisesti perustason palvelut ovat maksuttomia.

Rahoituksen yleiset tavoitteet

Rahoitusjärjestelmää voi arvioida useilla kriteereillä. Tavallisesti arvioidaan, miten hyvin rahoitusjärjestelmää kuvaavat tavoitteet ja toimintaperiaatteet toteutuvat. Rajoitusjärjestelmän tulisi pystyä keräämään ja kohdentamaan riittävästi varoja väestön tarvitsemien palvelujen saatavuuden turvaamiseksi. Puutteellinen rahoitus heikentää palvelujen saatavuutta ja heijastuu ajan mittaan haitallisesti väestön terveyteen ja toimintakykyyn. Rahoitusjärjestelmän kautta on kyettävä myös varmistamaan riittävä rahoitus palvelujen kehittämiseen ja uudistamiseen. Rahoituksen hyväksyttävyyden kannalta olennaista on, että väestö kokee palvelujen rahoituksen toteutuvan oikeudenmukaisesti.

Palvelujen järjestämisen kannalta rahoituksen on oltava vakaata ja hyvin ennakoitavaa. Niin maksajan kuin kansantalouden kannalta rahoitusjärjestelmä ei saa maksaa liikaa. Tähän liittyy se, että järjestelmän on sisällettävä keinoja kustannusten kasvun hallintaan. Erityisen tärkeänä pidetään sitä, että rahoitusjärjestelmä kannustaa tuottavuuden parantamiseen ja kustannusvaikuttavuudeltaan hyviksi havaittujen menetelmien käyttöönottoon sekä soveltamiseen.

Rahoituksen yleiset periaatteet

Rahoituksen yleiset periaatteet luonnehtivat ominaisuuksia, joita hyvältä rahoitusjärjestelmältä odotetaan varsinaisten järjestelmätavoitteiden lisäksi. Ehkä tärkein periaate on se, että rahoitus kattaa olennaiset, kustannusvaikuttavuudeltaan riittävänä pidettävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Terveystavoitteiden ja väestön yhdenvertaisuuden näkökulmasta keskeinen periaate on, että asiakasmaksut eivät saa estää tarpeellista palvelujen käyttöä. Siksi asiakasmaksujen rooli rahoituksessa on tyypillisesti vähäinen. Tärkeää on myös, että riittävien palvelujen saatavuus turvataan kaikille maassa asuville, ei pelkästään maan omille kansalaisille.

Rahoituksen kohdentuminen haluttuihin käyttötarkoituksiin varmistetaan tavallisesti sillä, että rahoitus on korvamerkittyä nimenomaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen, eikä käytettävissä muihin, yleisesti hyvänä pidettyihin tarkoituksiin.

Vaikka järjestelmän kokonaisrahoitus koostuu tavallisesti useista lähteistä, julkisen ja yksityisen sektorin rahoitusrooli pyritään pitämään selkeästi erillään. Näin halutaan varmistamaa, että samankaltaisia julkisia ja yksityisiä palveluja ei rahoiteta yhtä aikaa rinnakkaisista lähteistä ja synnytetä osaoptimointiin kannustavia rakenteita. Väestölle pyritään kuitenkin tarjoamaan valinnanvapautta palvelujen tuottajien suhteen.

Rahoituksen periaatteiden toteutuminen Suomessa

Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä siirtyi vuonna 2023 hyvinvointialueille. Samalla palvelujen rahoitusvastuu siirtyi kunnilta valtiolle.

Sote-uudistuksen siirtymävaiheen taloudellisten epäselvyyksien vuoksi on vielä jokseenkin hankala arvioida rahoituksen riittävyyttä ja järjestelmän taloudellista kestävyyttä pitkällä aikavälillä. Rahoituslakiin sisältyvien kustannusten kasvujarrujen takia hyvinvointialueiden rahoitus tulee kattamaan pääpiirteissään väestön kasvusta johtuvat kustannuspaineet, mutta ei täysin riitä kattamaan palvelujen tarpeen kasvusta johtuvia kustannuksia.

Rahoituksen ennakoitavuus ja oikeudenmukaisuus todennäköisesti paranevat aiempaan kuntapohjaiseen järjestelmään verrattuna. Veronmaksajan ja koko kansantalouden kannalta uusi järjestelmä saattaa osoittautua kustannuskehityksen hallinnan kannalta aiempaa toimivammaksi. Lopputulema riippuu siitä, miten siirtymävaiheen rahoitusongelmien ratkaisuissa onnistutaan.

Väistynyttä ja uutta järjestelmää yhdistää aitojen taloudellisten kannusteiden puute. Kustannusten kasvun rajoittamisesta aiheutuvaa pakkoa lukuun ottamatta on vaikea paikantaa, mitkä voisivat olla varsinaiset taloudelliset kannusteet hyvinvointialueille tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden parantamiseen.

Palvelujärjestelmän näkökulmasta merkittävin muutos on rahoituksen muuttuminen yleiskatteisesta korvamerkityksi. Vaikka valtion hyvinvointialueille osoittama rahoitus on luonteeltaan yleiskatteista (eli rahoitusta ei ole ennalta sidottu yksittäisiin palveluihin), käytännössä rahoitus on korvamerkittyä. Hyvinvointialue voi käyttää saamaansa rahoitusta vain sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen palvelujen järjestämiseen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus kaavio

Suomi hillinnyt kustannusten kasvua EU-maista parhaiten

Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannuskehitystä ei ole kaikilta osin mahdollista verrata luotettavasti eri maiden kesken. Luotettavin kuva terveyden- ja vanhustenhuollon menoista saadaan OECD:n tuottamien tietojen perusteella.
Suomi käyttää rahaa terveyspalveluihin EU-maiden keskitasoa vähemmän ja selvästi niukemmin kuin tyypilliset Suomen verrokkimaat – käytettiinpä mittarina terveysmenojen osuutta bruttokansantuotteesta tai asukaskohtaisia menoja. Julkista rahaa myös osoitetaan palveluihin verrokkimaita vähemmän. Käänteisesti tämä heijastuu Suomessa asiakkailta perittävien maksujen verrokkimaita suurempana roolina palvelujen rahoituksessa.

Eniten Suomi poikkeaa kaikista muista EU-maista terveysmenojen kasvun niukkuudessa. Terveysmenot asukasta kohti ovat kasvaneet Suomessa 2010-luvulla reaalisesti kaikkein vähiten EU-maista, arviolta vain noin 0,6 prosenttia vuodessa.

Soten tehtävä ei ole säästää, vaan hoitaa potilaat mahdollisimman hyvin

Viimeaikojen julkisen keskustelun perusteella voisi päätellä, että sosiaali- ja terveydenhuollon perimmäinen tehtävä on etsiä kustannussäästöjä ja karsia palveluja. Toimialan tehtävä ei ole säästää rahaa, vaan auttaa ihmisiä pärjäämään arjessaan mahdollisimman vähäisin fyysisin ja psyykkisin ongelmin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon taloudellinen tehtävä on käyttää päättäjien toimintaan osoittamat varat viisaasti eli taloudellisesti tehokkaasti sekä hoitaa potilaat ja asiakkaat kustannusvaikuttavuudeltaan parhaiksi todennetuilla menetelmillä. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen on turvata riittävät, vakaat ja ennakoitavat taloudelliset toimintaedellytykset hyvinvointialueille väestön tarvitsemien palvelujen järjestämiseksi.

Terveysmenot asukasta kohti

Markku Pekurinen
Tutkimusprofessori (emeritus), DPhil (economics)

Ajankohtaista

24.6.2024

Lausunto arviomuistiosta välimiesmenettelylain uudistamiseksi

Lue
24.6.2024

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi leipomotyölain 5 §:n kumoamisesta ja siihen liittyväksi laiksi

Lue
24.6.2024

Yhdenvertaisuus ja rauha näyttävät suunnan työpaikan toimijuudelle

Lue
24.6.2024

Korvattavat taksimatkat vuodelle 2025

Lue
24.6.2024

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle Työkanava Oy-nimistä osakeyhtiötä koskevan lainsäädännön kumoamisesta

Lue
20.6.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: Yhteistyössä yksityistä varhaiskasvatusalaa kehittämässä – alalle oma työehtosopimus

Lue
20.6.2024

Tehy: Sairauspäivärahojen leikkaus iskee jo ennestään ahtaalla oleviin työntekijöihin

Lue
20.6.2024

Kesäduunari, toimi näin, jos työnantaja peruu vuorosi

Lue