STTK:n ja Arenen viesti tulevalle hallitukselle: Suomi tarvitsee ammatti­korkea­koulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
nainen tietokoneella

Suomessa on pula työvoimasta ja osaamisesta. Tulevalla hallituksella on Suomen kohtalon avaimet käsissään. Talouden tiukka liikkumavara pakottaa tekemään valintoja. Ellemme kykene samanaikaisesti lisäämään korkeakoulutettujen määrää ja huolehtimaan työikäisten osaamisen kehittämisestä, hinta Suomen taloudelle on kova.

Koulutus- ja osaamistason vajeet aiheuttavat työllistymisongelmia, työpaikat jäävät ilman riittävää työvoimaa ja tutkimus- ja kehittämispanokset jäävät vajaakäytölle ilman osaajia.
– Muuttuvassa työelämässä on tärkeää pitää kiinni ihmisten mahdollisuudesta nostaa osaamis- ja koulutustasoaan työuran aikana tai kouluttautua uuteen ammattiin. Tässä on kyse myös oikeudenmukaisuudesta, sillä työelämän muutokset osuvat usein kovimmin heikommassa asemassa oleviin, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

Työelämässä osaamistarpeet muuttuvat nopeasti. Ennakointitietojen mukaan uusissa avautuvissa työpaikoissa kasvaa eniten ammattikorkeakoulutettujen tarve. Tulevaisuudessa keskeisiä ovat koulutukselliset ratkaisut, joissa yhdistyy käytännöllinen osaaminen, työelämäläheisyys ja teoreettinen ymmärrys.

Vihreä kasvu vaatii panostuksia osaamiseen

Siirtymä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa muuttaa työelämää ja osaamisvaatimuksia. Vihreässä siirtymässä onnistuminen edellyttää koko yhteiskunnan läpäisevää ajattelun systeemistä muutosta, jossa koulutuksella on keskeinen rooli.

Ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli erityisesti pk-yritysten vihreän siirtymän valmiuksien tukemisessa. Pienemmillä yrityksellä on isoja heikommat mahdollisuudet tehdä vihreän siirtymän edellyttämiä investointeja ja kehittää uusien teknologioiden käyttöön liittyvää osaamista.

Ammattikorkeakoulut ovat jo vuosia kehittäneet yhdessä systemaattisesti koulutustaan ja TKI-työtään, jotta sieltä valmistuneilla asiantuntijoilla olisi mahdollisimman laaja kestävän kehityksen kädenjälki suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkimus ja koulutus kuuluvat korkeakoulutuksessa yhteen, ja siitä syntyy myös ammattikorkeakoulutuksen vaikuttavuus.
– Ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön potentiaali nojaa koulutustehtävään. Näin luodaan pohja käytännönläheisille ja tehokkaille uudistuksille työelämän ja yhteiskunnan eri alueilla, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén sanoo.

Järjestöt näkevät, että ammattikorkeakoulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista on käytettävä ennakkoluulottomammin ja paremmin hyväksi työmarkkinoilla.

STTK:n ja Arenen edustajat kokoontuivat 7.6. keskustelemaan vihreän siirtymän vaikutuksista työelämään ja eri toimialoihin.

Lisätietoja:

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Arenen puheenjohtaja Mervi Vidgrén, puhelin 044 785 5001.

Ajankohtaista

15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue
15.5.2025

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Lue
12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue