Vastuullinen tekoälyn kehittäminen ja käyttö

STTK:n lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle

STTK pitää Opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämää työtä tekoälyn kehittämisen ja käytön vastuullisuuden edistämiseksi välttämättömänä ja kannatettavana. STTK:lla ei ole ollut edustusta käynnissä olleessa työskentelyssä. Korostammekin, että työmarkkinakeskusjärjestöjen laaja osallistaminen jatkotyöhön on välttämätöntä, koska tekoälyn käytön vaikutukset työmarkkinoilla ovat erittäin merkittävät.

Tekoälyn vaikutukset eivät kohdistu kaikkiin työntekijöihin samalla tavalla, mutta vaikutukset tulevat epäilemättä ulottumaan koko työelämään ja kaikkiin työntekijöihin jollain tavoin. Loppuraportin kohdassa Tekoälylukutaidon merkitys huomioidaankin tekoälylukutaidon tarpeen koskettavan kaikkia. Esimerkiksi tekoälyn käytön tunnistaminen tulee teknologian kehittymisen myötä yhä haastavammaksi. Ymmärrys tekoälyn eettisestä käytöstä edellyttää niin ikään työelämässä olevien osaamisen ylläpitämistä.   

Vastuullinen tekoälyn kehittäminen ja käyttö edellyttää osaamista

Raportissa huomioitu yksityishenkilöiden, organisaatioiden ja yritysten vastuu tekoälyn vastuullisesta käytöstä olisi STTK:n mielestä kaivannut nykyistä selkeämpää määrittelyä. Jatkotyössä tulisikin huomioida työnantajatahon vastuu henkilöstön osaamisesta sekä tekoälylukutaidon kehittymisestä. Nykymuotoilussa se jää epäselväksi. Näin ollen epäselväksi jää myös vastuukysymys tekoälyn käytössä tapahtuvista virheistä tai ei-vastuullisista toimintatavoista. STTK korostaa, että tekoälyn käytöstä työssä vastaa aina työnantaja eritoten, jos henkilöstön koulutus tekoälytyökalujen käyttöön sekä tekoälyn vastuulliseen käyttöön on puutteellista tai osittaista.

STTK korostaa, että osaamistason laskua on pidetty Suomessa vakavana ongelmana jo pitkään. Teknologiamurrosten, kuten tekoälyn yleistymisen yhteydessä, osaamiseen panostamisen tarve, mutta myös osaamisen puutteesta johtuvat haitat korostuvat. Tämä koskee etenkin jo työelämässä olevia.

EU:n tekoälyasetus velvoittaakin työnantajia varmistamaan henkilöstön tekoälylukutaidon. Lisäksi tekoälyosaamisen tarpeeseen on kyettävä vastaamaan osana julkista koulutusjärjestelmää, niin osana peruskoulun-, toisen asteen- kuin korkeakouluopintoja.

Vastuullinen tekoälyn kehittäminen ja käyttö edellyttää lainsäädäntömuutoksia

Raportin ehdotuksissa on monia kannatettavia kokonaisuuksia, kuten vastuullisen tekoälyn ohjeistuksen laatiminen. Vastuullinen tekoälyn hyödyntäminen yhteiskunnassa edellyttää kuitenkin tuekseen myös lainsäädäntömuutoksia.

STTK korostaa, että tekoälyn arvoketjussa tulee huomioida esimerkiksi tekijänoikeudet, lisenssit ja korvaukset sekä henkilöiden yksityisyyden suojelu materiaalin tuottamisessa ja jakamisessa. Tekijöiden, työntekijöiden ja oikeudenhaltijoiden tulee saada heille kuuluva korvaus teostensa ja työnsä hyödyntämisestä. Nykyisellään tekoäly hyödyntää vapaasti tekijyyttä, mutta myös esimerkiksi henkilön kuvaa, ääntä ja olemusta. Suojan vahvistamisen tarve on huomioitu osana raporttia, mutta jää esimerkiksi syväväärennöksien osalta valitettavasti vaille konkreettisia toimenpide-ehdotuksia.

Loppuraportissa on käsitelty lyhyesti tekoälyn laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia mm. kohdassa Tiedon luotettavuus ja demokratiavaikutukset. Kokonaisuus ei huomioi yksityisyyttä ja tietosuojaa työntekijöiden kannalta. STTK korostaa, että tekoälyn käytössä on aina varmistettava yksityisyyden suojan ja tietosuojasääntelyn toteutuminen. Tekoälyn yleistyvä käyttö työelämässä edellyttää ajantasaista ja riittävän kattavaa sääntelyä.

Lisätietoja STTK:ssa: Jaakko Haikonen