Saksan liittokansleri ETUC:n kongressin avajaisissa: Ay-liikettä tarvitaan enemmän kuin koskaan

Kirjoittaja:

Marja-Liisa Rajakangas

johtaja, viestintä ja HR

Profiili

Kun Yhdysvaltojen presidentti Joe Bideniltä taannoin kysyttiin, mitä työvoimapulasta kärsivät yritykset voivat tehdä, hän totesi:

– Maksakaa heille enemmän!

Tänään alkoi ETUC:n eli eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen kattojärjestön 50-vuotisjuhlakongressi. Sen alla julkaistu selvitys osoittaa, että pahiten työvoimapulasta kärsivillä aloilla maksetaan lähes kymmenen prosenttia pienempiä palkkoja kuin aloilla, joille rekrytointi ei ole ongelma. – Biden ei ollut väärässä.

ETUC:n kongressissa avajaispuheen pitänyt Saksan liittokansleri Olaf Scholz on Bidenin linjoilla. Ensi töikseen kanslerina hän ilmoitti tukevansa Saksan ammattiliitto DGB:n tavoitetta nostaa yli kuuden miljoonan työntekijän palkkoja 15 prosenttia.

– Pienet palkat ovat seuraus huonoista neuvottelutuloksista. Vähimmäispalkkojen tasoa on Euroopassa kyettävä nostamaan, koska vain siten osoitamme työntekijöille alasta ja tehtävästä riippumatta luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen.

Toistuvien ja päällekkäisten kriisien aiheuttamien ongelmien keskellä Eurooppa on suunnattomien haasteiden edessä. Scholz korosti vapaiden ammattiliittojen roolia demokraattisten yhteiskuntien kannattelijoina.

– Kriisit voidaan voittaa vain yhteistyöllä ja solidaarisuudella. Tarvitsemme vahvoja työmarkkinaosapuolia nyt enemmän kuin koskaan.

Euroopan tulevaisuus on osaamisessa

Sholz painotti osaamisen merkitystä Euroopan uuden tulevaisuuden rakentamisessa.

– Digitalisaatio, ilmastokriisi ja väestön ikääntyminen pakottavat vahvistamaan Euroopan kilpailukykyä ja maanosan on nopeasti parannettava juoksuaan. Elämme uuden teollisen vallankumouksen aikaa, joka liittyy ilmastonmuutokseen ja vihreään siirtymään muutoksen torjujana. Vihreä teknologia on peruskivi, jonka varaan Euroopan on tulevaisuus rakennettava.

Alasta ja toimenkuvista riippumatta kaikilla on Scholzin mielestä muutoksessa oikeus luottaa tulevaisuuteen ja kykyihinsä selviytyä. Hänen mielestään Eurooppa voi olla puhtaiden teknologioiden käyttöönotossa jopa esikuva muulle maailmalle, mutta siihen tarvitaan eri toimijoita ja niiden välistä yhteistyötä.

– Jokaisen on tämänhetkisestä ammatissaan tai alallaan parannettava osaamistaan. Tässä työssä ammattiliitoilla on avainrooli.

Euroopan vältettävä vanhoja virheitä

Saksan liittokansleri tuomitsi aiempaan tapaan Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Hän toisti eurooppalaisen yksimielisyyden siitä, että Ukrainaa tuetaan taloudellisesti, humanitaarisesti ja sotilaallisesti.

– Sota ja aiemmat kriisit ovat ajaneet meidät myös velkakriisiin. Tulevaisuus on rakennettava sortumatta vanhoihin virheisiin – demokraattisten yhteiskuntien on kriiseissäkin oltava toimintakykyisiä ja kansalaisten toimeentulo turvattava. Taloudellista vakautta korostettaessa on muistettava, että toimintakyky ja solidaarisuus kulkevat käsi kädessä.

Kongressi vauhtiin

ETUC:n juhlakongressi avattiin näyttävällä show`lla ja tervetulopuheilla. Monipuolinen ohjelma keskustelutilaisuuksineen ja oheisohjelmineen kestää perjantaihin saakka.

STTK:n delegaatit kongressissa ovat Antti Palola (STTK), Millariikka Rytkönen (Tehy), Anne Heiskanen (SuPer) ja Tommi Luukkonen (RIA). Varadelegaatti on Maria Häggman (STTK).

Kongressia on mahdollista seurata englanniksi striimin välityksellä.

Teksti: Marja-Liisa Rajakangas

Ajankohtaista

19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue
19.3.2025

Mitä Minna Canth tänään tekisi? 

Lue
19.3.2025

Työmarkkinakeskus­järjestöiltä yhteiset näkemykset tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Työtaistelutoimet alkavat valtiolla ensimmäisen kerran lähes 40 vuoteen

Lue
18.3.2025

Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain muuttaminen

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Hallituksen toimilla työelämän tasa-arvo tulee ottamaan takapakkia

Lue
18.3.2025

Ammattiliitto Pro: Helen Oy:lta liikkeenluovutuksessa siirtyneiden kuukausipalkkoja lasketaan yksipuolisesti jopa 700 eurolla

Lue
18.3.2025

Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei vähene työsuhdeturvaa heikentämällä

Lue