Antti Palola ETUC:n kongressissa: Eurooppa tarvitsee vahvempaa työntekijöiden yhteistyötä

Antti Palola

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoo Berliinissä kokoontuvalta ETUC:n juhlakongressilta tavoitteita ja päätöksiä, joilla rakennetaan sosiaalisempaa Eurooppaa, jossa työntekijän ääni kuuluu ja näkyy nykyistä paremmin.

– Se edellyttää aiempaa vahvempaa EAY:tä ja ennen kaikkea työntekijöiden yhteistyötä, hän linjaa.

Kongressissa on satoja eurooppalaisten ammattiyhdistysten edustajia ja tarkkailijoita.

– On aina antoisaa tavata kollegoita eri puolilta Eurooppaa ja keskustella kunkin maan ajankohtaisista, edunvalvonnan ytimessä olevista asioista. Koko Eurooppa kohtaa vaihtuvien kriisien myötä vaikeuksia yhdessä, mutta jokaisella maalla ja Suomellakin on aina omat erityispiirteensä ja huolensa, Palola toteaa.

Kokouksen sääntömääräisten asioiden ohella Berliinissä keskustellaan heikentyneen ostovoiman ja toimeentulovaikeuksien aiheuttamista huolista – esimerkiksi Unkarissa inflaatio laukkaa tällä hetkellä 25 prosentissa. Tärkeä aihe on myös vihreä siirtymä – miten se toteutetaan alueellisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Lisäksi keskustellaan työssä olevien osaamisesta ja sen laajentamisesta sekä syventämisestä vastaamaan työelämän suureen murrokseen – osaaminen on muutoksessa parasta muutosturvaa.

– Suuri huolenaihe on eriarvoisuuden kasvun ja osattomuuden tunteen herättämä vastakkainasettelu, joka puolestaan ruokkii populismia. Riskinä on äärioikeiston vahvistuminen, Palola pohtii.

– Luonnollisesti myös Venäjän aloittama sota Ukrainassa seurauksineen puhuttaa kokousväkeä.

Huoli nuorista

Eurooppa harmaantuu ja niin voi käydä ammattiyhdistysliikkeellekin, jos nuoria ei saada toimintaan mukaan.
– Ay-liikkeen on huolehdittava myös tulevaisuudesta. Siihen se tarvitsee nuoria jäseniä ja aktiiveja.

Ajankohtaista

9.6.2023

Minun viikkoni: Nuorten ääni kuuluviin Euroopassa

Lue
8.6.2023

Toimihenkilöliitto Erto: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Jyty: Yksityisellä sosiaalipalvelualalla saavutettiin neuvottelutulos – työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Tehy: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos, meneillään olevat työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Pro lahjoittaa Ukrainan tulva-alueen uhrien avuksi 20 000 euroa

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Tasa-arvotoimista kasvua

Lue