Vuosilomalaki on epäreilu, ja se pitää korjata

Hallitustunnustelut ovat kovassa vauhdissa ja siksi on tärkeää nostaa nuorten hyvinvointi esiin. Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok) kysyykin, miten puolueet edistäisivät nuorten hyvinvointia. STTK-Opiskelijat ovat pitäneet esillä useampaa tavoitetta eduskuntavaalien alla, ja tässä blogissa syvennyn niistä yhteen. 

Vuosilomalaki nykymuodossaan tarjoaa alle vuoden työsuhteessa olleille työntekijöille kaksi päivää lomaa jokaiselta työssäolokuukaudelta. Oltuaan vuoden töissä vuosilomakertymä nousee puolella päivällä jokaiselta kuukaudelta. Vuositasolla ero on siis kuusi lomapäivää, eli kokonainen viikko lomaa.  

Ongelma on erityisen korostunut nuorilla, joilla työsuhteet ovat usein lyhytkestoisia ja pätkiä. Lomakertymä kesätöistä, sijaisuuksista ja muista on nuorilla muita huomattavasti pienempi. Alle vuoden työsuhteissa lomapäiviä ei riitä useaan lomajaksoon. Tämä aiheuttaa ongelmia jaksamisen kanssa, ja erityisesti työuran alussa olevilla nuorilla ja opiskelijoilla, jotka tekevät enemmän pätkätöitä. Lomien sijaan lyhyempään töissä olleet sijaistavat lomailevia ja tekevät omien töiden lisäksi muidenkin työt sekä kuulevat “kaupan päälle” naljailua siitä, kuka lomailee ja kuka ei. Rentouttavaa, eikös? 

Vuositasolla ero on siis kuusi lomapäivää, eli kokonainen viikko lomaa.

Nuorten mielenterveydestä käydään paljon keskustelua ja ihan syystä. Mielenterveyden ongelmat ovat kärkisyitä sairaseläkkeille ja poissaoloille. Nuorten pahoinvointi näkyy ja kuuluu nuorten kanssa keskustellessa. Koulutuksen ja työelämän putkiutuessa yhä voimakkaammin nuorille on tarjolla vähemmän aikaa levätä ja ladata akkuja. Nuoret tekevät usein töitä läpi kesän ja opiskelevat syksystä kevääseen, kunnes taas lähtevät kesätöihin. Tähän putkeen kaivataan kipeästi taukoja, joita tuo lomakertymän korottaminen mahdollistaisi enenevissä määrin. 

Iso ongelma nuorten lomailun kanssa on myös se, että lyhyissä määräaikaisissa suhteissa on harvemmin mahdollisuutta pitää kertyneitä lomia pois. Esimerkiksi kesäsijaisuuksien lomat maksetaan usein työntekijälle rahana työsuhteen päättyessä. Jaksamisen puolesta olisi äärimmäisen suotavaa, että myös näissä lyhyissä työsuhteissa sallittaisiin loman pitäminen. Vaikka viikon loma ei ehkä kuulosta paljolta, se on kuitenkin elintärkeä tauko monelle opiskelijalle, jotka muuten tekevät töitä ympäri vuoden. 

Nyt on aika muuttaa vuosilomalakia niin, että myös lyhyistä työsuhteista saa täydet lomat. Keino ei ole ainoa millä nuorten mielenterveyttä voitaisiin tukea, mutta erinomainen silti. 
 
Muihin STTK-Opiskelijoiden tavoitteisiin nuorten mielenterveyden tukemiseksi voit tutustua täällä:  https://www.sttk.fi/opiskelijat/ 

Markus Wright 
Kirjoittaja on STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja 

Ajankohtaista

29.2.2024

STTK: Työtaisteluoikeutta rajoitetaan ilman hyväksyttäviä syitä ja poikkeuksellisen vajavaisella lainvalmistelulla

Lue
29.2.2024

Vuokratyövoiman kustannukset kuriin

Lue
28.2.2024

STTK laski Fat Cat Day:n: Johdon ansiot kasvavat Suomessa nopeasti suhteessa talouskasvuun

Lue
27.2.2024

Hallituksen esitys eduskunnalle työttömyyskassojen tehtävien laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lue
26.2.2024

Hallitus lakkauttaa aikuiskoulutustuen – mitä ihmettä?

Lue
23.2.2024

Lausunto työryhmän mietinnöstä – julkisuuslain ajantasaistamisesta

Lue
23.2.2024

Lausuntovalmiuslain varautumisvelvollisuutta koskevasta muistiosta sekä valmiuslain yleisistä kehittämistarpeista

Lue
22.2.2024

SuPerin Paavola: Hoitoalalla ja varhaiskasvatuksessa on oltava mahdollisuus kilpailla palkoilla työvoiman saatavuudesta

Lue