Ammattiliitto Pro ilmoitti ylityökiellosta ja liukumasaldojen kerryttämiskiellosta vakuutusalalle

Pro on päättänyt ylityökiellosta ja liukumasaldojen kerryttämiskiellosta vakuutusalalle. Ylityökielto alkaa maanantaina 27.2. kello 7 ja on voimassa siihen asti, kunnes uusi työehtosopimus solmitaan.

Vakuutusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty jo viikkotolkulla. Neuvottelut alkoivat rakentavassa hengessä, mutta ratkaisuvaiheessa työnantajaliitto Paltalla ei ollutkaan valmiutta tehdä neuvottelutulosta.

– Valitettavasti emme saaneet ratkaisua aikaan eilen 22.2. eikä neuvottelujen jatkaminen tällä viikolla sopinut Paltalle, Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala sanoo.

Neuvottelut ovat venyneet poikkeuksellisen pitkiksi ja edellinen työehtosopimus päättyi jo tammikuun lopussa. Osapuolten näkemyserot esimerkiksi palkankorotuksista ovat edelleen suuret. 

– Pääosa palkankorotuksista tulee maksaa kaikille kohdentuvina yleiskorotuksina. Taloustilanne tulee jatkumaan vaikeana myös ensi vuonna eikä ostovoimaa pystytä turvaamaan ilman yleiskorotuksia.

– On ilmeistä, että neuvottelutulosta ei saada aikaan pelkästään neuvottelemalla, Hakala jatkaa.

Tästä syystä Pro on päättänyt koko alaa koskevasta ylityökiellosta ja liukumasaldojen kerryttämiskiellosta. Kiellot alkavat maanantaina 27.2. kello 7 ja ovat voimassa siihen asti, kunnes uusi työehtosopimus solmitaan.

Ylityökiellon aikana toimihenkilöt tekevät töitä vain työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan verran. Liukumasaldojen kerryttämiskielto tarkoittaa sitä, että kukaan ei tee plustunteja eli kerrytä työaikasaldoja. Neuvottelut jatkuvat vasta 13.3.2023. Pro on toki valmis jatkamaan tarvittaessa neuvotteluja viipymättä, ja tavoitteena on mahdollisimman nopeasti saavuttaa työehtosopimusratkaisu.

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut. Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue