Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat syrjimättömän työelämän puolesta

Kirjoittaja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Pride-lippuja

Vetoomus syrjimättömän työelämän puolesta

Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys. Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat niin työnantajiin kuin työntekijöihin syrjimättömän työelämän puolesta.

Haluamme herätellä kaikkia suomalaisia pohtimaan omia asenteitaan, ennakkokäsityksiään ja laajentamaan ajatteluaan. Jokainen voi omalla käytöksellään olla vaikuttamassa työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämiseen.

Monimuotoinen työympäristö on rikkaus ja tuo suomalaisille työyhteisöille valtavasti hyötyjä. Koko työyhteisöllä on vastuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisestä työpaikalla ja jokainen voi sanoin ja teoin edesauttaa syrjimättömän ja yhdenvertaisen kulttuurin luomista omassa työyhteisössään.

Työnantajalla on lisäksi velvollisuus ehkäistä syrjintää ja edistää yhdenvertaisuutta. Saamme avoimella työkulttuurilla houkuteltua osaajia vastaamaan kasvavaan työvoimapulaan ja samalla edistämme innovaatio- ja uudistumiskyvykkyyttä sekä luomme työympäristöjä, joissa jokainen saa vapaasti olla oma itsensä. Näitä hyötyjä ei kuitenkaan saa valjastettua, ellei työyhteisö arvosta ja ymmärrä erilaisuutta.

Syrjintä on Suomessa kielletty. Syrjintä ei saa estää kenenkään työllistymistä tai onnistumista omassa työssään. Rakennetaan tasa-arvoista ja yhdenvertaista, kaikille avointa työkulttuuria yhdessä.

toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK

toimitusjohtaja Markku Jalonen, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK

puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava

puheenjohtaja Antti Palola, STTK

työmarkkinajohtaja Anna Kaarina Piepponen, Kirkon työmarkkinalaitos

neuvottelujohtaja Sari Ojanen, valtion työmarkkinalaitos

Ajankohtaista

22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue
21.9.2023

Onko meillä osaajia, kun suhdanne joskus kääntyy?

Lue
21.9.2023

SuPerin Paavola: Vammaispalvelulain voimaantuloa ei saa lykätä

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro: Orpon hallitus ottaa työntekijöiltä ja antaa työnantajille

Lue
20.9.2023

Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”

Lue
19.9.2023

STTK: Budjetin talouden sopeuttamiskeinot epäoikeudenmukaisia ja tehottomia

Lue