Työpaikoilla tarvitaan uusi ote mielenterveyden tukemiseksi

Mielen hyvinvointia ylläpidetään parhaiten toimivalla arjella. Kestävän hyvän olon lähteenä eivät ole työvapaat tai työyhteisölle järjestetyt ’laatuhetket’. Toimiva arki luodaan yhdessä ja sen sujumista seurataan jatkuvasti. Kun mielenterveyspuhe arkipäiväistyy, haasteisiin on helpompi tarttua ajoissa.

nainen tekee töitä jumppapallon päällä

Työpaikoilla on monia keinoja tukea työntekijöiden mielenterveyttä. Perustan muodostavat hyvät työehdot, työolosuhteet ja työn tekemisen edellytykset. Työtä on pystyttävä tekemään laadukkaasti ja sopivalla sykkeellä, jotta se ei johda riittämättömyyden, voimattomuuden tai syyllisyyden kokemuksiin.

Hyvän työn suunnittelemiseksi tarvitaan kaikkien työpaikan toimijoiden välistä yhteistyötä ja osaamisen vahvistamista. Toimiva arki tulee suunnitella työpaikan yhteistoiminnassa ja esimerkiksi työterveyshuollon apua hyödyntäen.

Hallituksen työelämän mielenterveysohjelmassa on tartuttu mielenterveyden ennaltaehkäisyn haasteisiin. Yhteistyössä työpaikkojen, työterveyshuoltojen ja muiden työelämän toimijoiden kanssa on kehitetty helppokäyttöisiä välineitä mielenterveyden tukemiseen. Työkalupaketti löytyy osoitteesta: ennenkuin.fi.

On kestämätöntä, että masennus vie joka päivä useita työikäisiä määräaikaiselle tai pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle.

Paketista löytyy testin, pelin ja laskurin kaltaisia toiminnallisia työkaluja työyhteisöille ja niiden työsuojelutoimijoille. Miten voit? -työhyvinvointitesti auttaa vastaajia hahmottamaan omaa työhyvinvointiaan. Palautumislaskurin avulla työpaikan työsuojelutoimijat voivat yhdessä arvioida ja kehittää työpaikan työoloja palautumisen näkökulmasta, päihdeohjelmatyökalulla puolestaan tehdä monipuolisen päihdeohjelman osana työkykyjohtamista. Muutosvalmiustyökalusarjan avulla erityisesti johto ja esihenkilöt voivat vahvistaa työpaikan kykyä varautua ja sopeutua muutoksiin.

Mukana työkalupaketissa on myös valmennuksia aiheista, joiden avulla esihenkilöt ja työsuojelutoimijat voivat vahvistaa osaamistaan mielenterveyteen liittyvissä asioissa. Hyvän mielen työpaikka -valmennus antaa varmuutta ja valmiuksia mielenterveyttä tukevan työyhteisön rakentamiseen ja oikea-aikaiseen ongelmiin tarttumiseen. Mieli ja työn muokkaus -verkkokurssilta saa lisää osaamista ja näkökulmia esimerkiksi työn muokkaukseen, työkyvyn ylläpitoon, varhaisen tuen kehittämiseen ja työhön paluun suunnitteluun. Työuran uurtaja -valmennuksessa kouluttaudutaan vertaisryhmävalmennuksen ohjaajaksi ja työkyvyn kehittämisen tukijaksi. Liike & mieli -työkalusarjan verkkomateriaali antaa tietoa ja näkökulmia liikunnan ja liikkumisen edistämiseen osana työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukemista.

On kestämätöntä, että masennus vie joka päivä useita työikäisiä määräaikaiselle tai pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle. Työpaikoilla tarvitaan juuri nyt, jatkuvien muutosten ja kriisien keskellä, uudenlaista otetta mielenterveysasioihin. Työelämän mielenterveysohjelman työkalupakki on hyvä keino arkipäiväistää työpaikan mielenterveystyö. Onkin toivottavaa, että yhä useampi työpaikka ja työterveyshuolto ottaa työkalupakin menetelmät osaksi omaa arkeaan.

Erkki Auvinen
Kirjoittaja on STTK:n työelämäasiantuntija

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue