Marja Mäntylä on STTK:n Vuoden luottamusmies

Lisätietoja:

Juska Kivioja

järjestöpäällikkö

Profiili
Marja Mäntylä

Marja Mäntylä on valittu STTK:n Vuoden luottamusmieheksi. Mäntylä työskentelee hankinta-asiantuntijana Tampereen evankelis-luterilaisessa seurakuntayhtymässä, missä hän toimii ammattiliittonsa Kirkon alojen luottamusmiehenä.

Perusteluissa painotetaan Mäntylän aktiivisuutta, ratkaisukeskeisyyttä ja yhteistyökykyä seurakuntayhtymässä, jossa on eletty viime vuodet isojen muutosten aikaa – viimeksi koronapandemian luomissa hankalissa olosuhteissa.
– Mäntylä on toiminut luottamustehtävissä vuodesta 2013. Hän katsoo tulevaisuuteen eikä jämähdä ongelmiin. Hän on aktiivinen muiden luottamusmiesten tukija ja kouluttautuu itse. Hän perehtyy asioihin ja kykenee hyvään yhteistyöhön työnantajapuolen kanssa.

Palkinto annettiin nyt kahdennentoista kerran. Yksimielisen valinnan teki STTK:n työelämän kehittämisen valmisteluryhmä. Palkinto jaettiin tänään vuotuisessa henkilöstön edustajien seminaarissa, joka kokosi ruudun ääreen noin 500 STTK:laista vaikuttajaa.

Lisätietoja: Marja Mäntylä, puhelin 040 8048011.

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue