Urheilu kasvattaa myös henkistä kanttia

Osaaminen näkyviin

Päivi Polso työskentelee palveluneuvojana kotimaisessa energia- ja infrayhtiöiden asiakaspalveluyhtiössä. Tärkeimmiksi opettajikseen hän nimeää asiakkaat, mutta paljon muitakin oppeja ja oivalluksia on Polson taipaleelle osunut. Tiukkoihin tilanteisiin hän virittäytyy urheilemalla.

Päivi Polso

– Jos minun on joskus pitänyt lähteä ajamaan jotain asiaa, niin olen mennyt punttisalin kautta tai juossut ensin aamulenkin. Saan urheilusta fyysistä nostetta tekemisiini.

Liikunta pitää kunnon hyvänä ja kehon toimintakykyisenä, mutta Polson mukaan se kasvattaa myös kestävyyttä ja henkistä kanttia. Liikunnallisella aktiivisuudella hän pyrkii välttämään keski-ikään helposti liittyvän kierteen, jossa huonosta kunnosta kärsivät muutkin elämän osa-alueet.

– Kun oma kunto ja habitus nousee, niin kyllä siinä samalla muukin suoritustaso kohenee.

Ei kaikkia munia samaan koriin

Hyvää fyysistä ja henkistä suoritustasoa Polso on tarvinnut muun muassa monissa luottamustoimissaan. Ensin työsuojeluvaltuutettuna, sitten luottamushenkilönä ja Ammattiliitto Pron edustajistossa. Viime kunnallisvaaleissa hän asettui ehdolle kotiseudullaan Oulussa. Luottamustoimien myötä myös Pron koulutukset ovat tulleet tutuiksi; työsuojeluvaltuutetuille tarkoitettu kurssi, kaikki luottamusmiehille suunnatut kurssit, ay-tutkinto sekä kaikki yhdistystoimintaan liittyvät kurssit.

Älä aseta itsellesi liian isoa tavoitetta. Valitse ennemmin useita pieniä ja saavuta haluamasi niiden avulla.

Työn ohessa kouluttautumisessa Polso uskoo hajauttamiseen. Näin kokonaisuus ei kasva liian kuormittavaksi. Tämän hän on oppinut omakohtaisesti, kun hän nuorempana uupui ryhdyttyään suorittamaan liian laajaa tutkintoa työn teon rinnalla.

­– Älä aseta itsellesi liian isoa tavoitetta. Valitse ennemmin useita pieniä ja saavuta haluamasi niiden avulla, hän vinkkaa.

Majakkana merkityksellisyys

Kunnallisvaaliehdokkuus heitti Polsolle uudenlaisen haasteen. Millaista kampanjatyötä hän tekisi, kun ei koe luontevaksi hehkuttaa itseään. Sitten hän ymmärsi olevansa paras edustaja niille äänestäjille, jotka haluavat samoja asioita kuin hän. Merkityksellisyys on Polson matkantekoa ohjaava majakka.

– Olisi hirveän mukava elää sellainen elämä, että joku voisi myöhemmin muistella minun aikaansaannoksiani. Koen vaikuttamisen kansalaisvelvollisuudekseni.

Teksti: Kreetta Haaslahti

Ajankohtaista

9.10.2024

Tehy: Attendon muutosneuvotteluiden takana hallituksen vastuuttomat päätökset ikäihmisten hoivasta – ”Emme hyväksy säästöjen hakemista iäkkäiden hoidosta ja hoitajien selkänahasta”

Lue
8.10.2024

Työeläkemaksut vuonna 2025

Lue
8.10.2024

Linda Horttanainen STTK:n viestintäasiantuntijaksi

Lue
8.10.2024

EU:n taloussääntöjen noudattamisesta tuli sotku

Lue
7.10.2024

STTK:n hallitus: Eläkeneuvotteluissa pidettävä mielessä järjestelmän tarkoitus ja maltti

Lue
7.10.2024

Rauhaa ja demokratiaa tarvitaan ihmisarvoisen työn kasvualustaksi

Lue
3.10.2024

Ammattiliitto Jytyn Jonna Voima vientimalliesityksestä: ”Toivomme, että kansanedustajat ymmärtävät, mikä on suomalaisen yhteiskunnan etu”

Lue
3.10.2024

Tehy: Eduskunnan pelastettava naisvaltaiset alat ikuisesta palkkamontusta

Lue