Hälytyskellot soivat ihmiskunnalle

Keskellä Tyyntämerta, Papua-Uuden-Guinean ja Havaijin välimaastossa, sijaitsee Kiribati. Maassa on suunniteltu asukkaiden evakuointia jo vuosikymmenen ajan. YK:n arvioiden mukaan Kiribati saattaa olla ensimmäinen valtio, jonka meri nielee täysin ilmastonmuutoksen seurauksena jo 2050-luvulla.

Kiribatin ammattikeskusjärjestö (The Kiribati Trade Union Congress KTUC) on yhtä hädissään kuin maan päättäjät. Aurinko on laskemassa maan kalastajille, merimiehille, opettajille ja sairaanhoitajille.

IPCC raportin faktat

Maapallon epäterve lämpeneminen johtuu ihmisten toiminnasta. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC toteaa tämän selkeästi 9.8. julkaisemassaan raportissa.

Maailman ilmatieteenjärjestön pääsihteeri Petteri Taalas varoittaa että ihmiskunta näyttää menevän kohti 2-3 asteen lämpenemistä, kun siedettävä nousu olisi Pariisin ilmastosopimuksen mukainen 1,5 astetta.

Raportin uutta antia ovat ilmastonmuutoksen alueelliset kuvaukset, joten se sopii taustamateriaaliksi päätöksentekijöille erityisesti riskien arviointia ja päätöksentekoa varten.

Euroopassa lämpötilat tulevat nousemaan enemmän kuin maailmanlaajuisesti keskimäärin. Tämä on havaittu jo konkreettisesti kesän uutisista tulisäistä ja rajuista maastopaloista. Pohjois-, Keski- Itä-Euroopassa puolestaan sateiden ja tulvien ennustetaan lisääntyvän. Pohjoisen lumitalvet vähenevät ja talvet lyhenevät, kun taas kesällä pitkät helteet ja kuivuudet lisääntyvät.

Työntekijät tarvitsevat reilun siirtymän tulevaisuuteen

Ilmaston lämpötilan muutos vaikuttaa ammattien sisältöihin ja osaamiseen merkittävästi.

Myrskytuhojen ja tulvien aiheuttamat pelastus- ja korjaustehtävät lisääntyvät ja vaativat erikoisosaamista. Elintarvikealalla on osattava tehdä uusia tuotteita kasviksista, mikä edellyttää osaamista viljelykasveista, sekä kykyä uuden suunnitteluun, valmistukseen ja myyntiin. Varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa on alettava kasvattaa lapsia ja nuoria ilmastotietoisiksi.

Sote-alat joutuvat tekemisiin uusien tautien, kuumuudesta johtuvien sairausten, tulvissa vahingoittuneiden, nolla-asteessa liukastuvien, ja kaamosmasentuneiden potilaiden kanssa. Liikenneala tarjoaa uusia työpaikkoja mm. sähköautojen valmistuksessa, logistiikassa, julkisessa liikenteessä. Energiamurros mullistaa paitsi tavan tuottaa virtaa, myös ammattien osaamisvaatimukset.

Työterveyslaitoksen mukaan sään muutokset merkitsevät työntekijöille työolosuhteiden vaikeutumista. Näitä riskejä ei yhteiskunta voi ohittaa olankohautuksella.

Tärkeä haaste päättäjille onkin reilun ja kaikille oikeudenmukaisen siirtymän toteuttaminen. Se ei onnistu itsestään tai uudenlaisen bisneksen sivutuotteena, vaan siirtymä tarvitsee yhteiskunnallista ohjausta ja poliittisia päätöksiä nopeasti. Oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelma olisi sisällytettävä kaikkiin ilmastosuunnitelmiin ja toimenpiteisiin.

Leila Kurki, asiantuntija, työelämä ja innovaatiot

Ajankohtaista

29.5.2023

Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajaksi 1.4.2024 alkaen

Lue
29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue