STTK: Työvoiman kohtaanto-ongelmiin tarttuminen tärkeää

yhteiskunta

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa elvytys vähenee merkittävästi. Ensi vuoden valtion alijäämäksi ennakoidaan 6,7 miljardia euroa, mikä on lähes kahdeksan miljardia euroa vähemmän kuin kuluvalle vuodelle budjetoitu.
– Nousukauden myötä elvyttämistä onkin syytä vähentää. Vielä ei kuitenkaan olla korkeasuhdanteessa, eli meillä on edelleen käyttämätöntä kapasiteettia taloudessa, eikä talouden ylikuumentumista ole näköpiirissä, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà korostaa. 

Valtiovarainministeriö käynnistää selvitystyön työvoiman kohtaannon parantamiseksi. 
– Keskeistä on lisätä työnhakijoiden osaamista paikkakunnilla, joilla työpaikkoja on. Työttömyysturvan heikentäminen ei luo osaamista, eikä ratkaise pulaa osaavasta työvoimasta, Lainà korostaa. 

STTK harmittelee, että budjettiehdotuksen työllisyystoimissa ei tartuta ulosoton helpottamiseen esimerkiksi suojaosaa nostamalla, ulosottoaikoja lyhentämällä tai velkajärjestelyyn pääsyä helpottamalla.
– Tämä on hieman yllättävää, koska ulosottovelallisten asemaa päätettiin parantaa kevään kehysriihessä. Ulosoton helpottaminen olisi tehokas työllisyystoimi ja se vahvistaisi julkista taloutta varsinkin, jos verovelat luetaan helpotuksista ulos. Koronakriisin takia monet ovat ajautuneet maksuvaikeuksiin, joten ulosoton helpottaminen olisi myös kädenojennus koronakriisistä eniten kärsineille.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen 140 miljoonan euron lisäpanostukset ovat tervetulleita.
– Niillä varmistetaan osaamisen laatu oppivelvollisuuden pidentyessä. 

Budjettiehdotuksen panostukset vihreään siirtymään ovat erittäin tarpeellisia.
– Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti muistuttaa, että ilmastotoimilla on jo kova kiire, Patrizio Lainà toteaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Pääekonomisti Patrizio Lainà, puhelin 040 583 4432.

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue