Palkansaajajärjestöt YK:n ilmastokokouksesta: Hiilimarkkinoiden säännöt jäivät laihoiksi ja ihmisoikeudet unohtuivat

Ilmastonmuutos

YK:n tavoitteena on Pariisin sopimuksen mukaisesti rajoittaa ilmaston lämpeneminen ja pyrkiä kohti 1,5 asteen tavoitetta. Viime vuonna työlle saatiin Katowicen ilmastokokouksessa yhteiset pelisäännöt, mutta tärkeät hiilimarkkinoiden säännöt siirrettiin sovittaviksi Chilen puheenjohtajuudella Madridissa. Valitettavasti maiden kunnianhimo on edelleen heikentynyt, eikä tärkeimmästä eli markkinamekanismisäännöistä saatu sopua.

Ilmastonmuutoksen uhkiin suhtautuminen oli suuri pettymys, sillä työntekijöille oikeudenmukainen siirtymä ja ihmisoikeudet jäivät hyvin heikoille maininnoille. Maailman johtajat eivät kyenneet ottamaan vastuutaan tulevaisuudesta, harmittelee Suomen palkansaajajärjestöjä ilmastokokouksessa edustanut STTK:n työelämän ja innovaatioiden asiantuntija Leila Kurki.

Neuvottelujen loppuasiakirjassa mainitaan tavoitteiden ja sovittujen päästötoimien välinen kuilu, päästöjen vähentämisen tarve ja maiden rahoitussuunnitelmiin sekä kansallisten energia- ja ilmastostrategioiden tehostamiseen.

– Kaikki tämä on itsestään selvää, ei kehumisen arvoista. Pienet kiitoset voi sentään antaa siitä, että tasa-arvosuunnitelmasta ja ilmastotoimien sosiaalisia oikeuksia, kuten oikeudenmukaista siirtymää ja säällisiä työpaikkoja, arvioivasta toimintasuunnitelmasta päästiin sopuun, huomauttaa neuvotteluita loppumetreille asti seurannut Akavan yhteiskunta-asioiden päällikkö Vesa Vuorenkoski.

– Näyttää siltä, että maita ei kiinnosta Pariisin sopimuksen kunnianhimoinen toteuttaminen. Kasvihuonekaasujen vähentämisen sijaan ne keskittyvät päästöjen kauppaamiseen ja rahan tekoon. Myöskään ihmisoikeuksia, sosiaalista oikeudenmukaisuutta eikä tiedettä kunnioitettu näissä neuvotteluissa, toteaa SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Pia Björkbacka. Hän vastasi neuvotteluissa globaalin ay-liikkeen ITUC:n markkinamekanismiseurannasta.

– Tämä tulos merkitsee sitä, että paineet ensi vuoden neuvotteluille kasvavat. Sitä lisäävät ammattiliittojen, nuorten ja kansalaisjärjestöjen ilmastoprotestit, joissa vaaditaan oikeudenmukaisuutta ilmastotoimiin ja turvaa työntekijöille, sanoo Leila Kurki.

Glasgown ilmastokokouksessa ensi vuonna ei ole varaa epäonnistua. Siellä Pariisin sopimuksen osapuolten tulee viimeistään päivittää vuoteen 2030 ulottuvat päästövähennyssitoumuksensa.

Lisätiedot:

asiantuntija, työelämä ja innovaatiot Leila Kurki, STTK, puh. 0400 798 959

asiantuntija, kansainvälisten asiat Pia Björkbacka, SAK, puh. 050 4645 342

Vesa Vuorenkoski, Akava, puh. 040 742 6082

Ajankohtaista

7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue
4.11.2025

Etätyö käytössä 77 prosentissa työpaikoista – viidesosassa vakuutus kunnossa

Lue
3.11.2025

Pätkätyösuhteiden yleistyminen on lisännyt väärinkäytöksiä Ranskassa

Lue
3.11.2025

SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita

Lue
3.11.2025

Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä

Lue
31.10.2025

Naisten kuvainnollinen palkkapäivä ei katoa minimisääntelyllä

Lue