Jyty: Palkkatasa-arvon tavoittelu otettava vakavasti

Palkkatasa-arvo

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki vaatii poliittisia päättäjiä ja työmarkkinajärjestöjen edustajia sitoutumaan tasa-arvoisen palkkauksen edistämiseen. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla toimivien työnantajien on kehitettävä palkkakilpailukykyään koko perus- ja hyvinvointipalveluja tuottavan henkilöstönsä osalta.

STTK:n tänään julkistamien laskelmien mukaan viime vuonna 2.11. vietettyyn Naisten palkkapäivään verrattuna palkkaero on kaventunut vuoden aikana 0,3 prosenttiyksikköä. Tänä vuonna naisten palkat olivat keskimäärin 84,2 prosenttia miesten palkoista.

Pihlajamäki sanoo ymmärtävänsä poliitikkojen erityisesti vaalien alla antamia lupauksia terveydenhoitohenkilöstön palkkatason korjaamisesta. ”Toivoisin kyllä, että samaiset henkilöt antaisivat myös arvon muiden perus- ja hyvinvointipalveluissa työskentelevien ammattiryhmien työlle.”

Pihlajamäki huomauttaa, että perus- ja hyvinvointipalveluissa on terveydenhoidon ohella suuri joukko työntekijäryhmiä, jotka ansaitsisivat koulutukseensa ja työn vaativuuteensa nähden nykyistä oikeudenmukaisemman palkkakohtelun. ”Pääosa heistä työskentelee mm. sosiaalisektorilla lasten, nuorten ja vanhusten parissa, opetus- ja sivistysaloilla sekä kirjastoissa kuten myös talous- ja hallintotehtävissä”.

Pihlajamäki korostaa, että nykyisellä palkkatasolla osaavien, koulutettujen ja työhönsä motivoituneiden toimihenkilöiden saaminen naisvaltaisille aloille on vuosi vuodelta vaikeampaa. ”Sillä, miten esimerkiksi kuntatyönantaja pystyy tähän haasteeseen vastaamaan, on kauaskantoiset vaikutukset koko hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuteen. Esimerkiksi kuntasektorin palkkakehityksen järjestelmällinen korjaaminen on olennainen osa sitä työnantajapolitiikkaa, jolla on pyrittävä vastaamaan väistämättä eteen tuleviin haasteisiin, joita mm. jatkuvasti ikääntyvä väestömme tuo tullessaan.”

Palkkatasa-arvo on työelämän keskeisimpiä kysymyksiä

Pihlajamäki korostaa, että palkkatasa-arvo on työelämän keskeisimpiä kysymyksiä, koska palkan kautta mitataan myös ihmisten asemaa työelämässä. Erityisen tärkeä se on naisvaltaisille perus- ja hyvinvointipalveluja tuottavalle henkilöstölle.

Pihlajamäki vaatii, että tasa-arvolakiin liittyviin samapalkkaisuustavoitteisiin suhtaudutaan vakavasti. Se merkitsee hänen mukaansa käytännössä esimerkiksi sitä, että palkkatasa-arvoon tähtäävien toimenpiteiden tulisi sisältää tasa-arvosuunnitelmien laadintaa työpaikoilla, työn vaativuuteen perustuvien palkkausjärjestelmien kehittämistä sekä sopimusalan naisvaltaisuuden perusteella määräytyviä naispalkkaeriä.

”Niitä voitaisiin alakohtaisesti käyttää naisten palkkauksellisen aseman korjaamiseen. On lisäksi tiukasti pidettävä huolta siitä, että paikallisen sopimisen järjestelmät eivät lisää miesten ja naisten välisiä palkkaeroja.”

Pihlajamäen mukaan erityisesti määräaikaiset työsuhteet ovat omalta osaltaan hidastamassa naisten palkkakehitystä tasa-arvon näkökulmasta, koska määräaikaisuuksia käytetään ennen muuta naisvaltaisilla aloilla.

Lisätietoja: puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, 0400 537756

STTK kiirehtii hallituksen palkkatasa-arvoon liittyviä konkreettisia toimenpiteitä

Tarvitsemme perhemyönteisyyttä tukevan perhevapaauudistuksen

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenjärjestö ja Suomen vanhin kunta-alan liitto.

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue