Juha Honkakoski on STTK:n Vuoden luottamusmies

Juha Honkakoski

Oululainen Juha Honkakoski on valittu STTK:n Vuoden luottamusmieheksi. Ammattiliitto Tehyä edustava Honkakoski työskentelee päätoimisena luottamusmiehenä Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirissä, mikä on pohjoisin viidestä Suomen yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä.

Juha Honkakoski on toiminut sairaanhoitopiirin pääluottamusmiehenä vuodesta 2006. Hän on lähes 3 500 tehyläisen henkilöstön edustaja. Palkinnon perusteluissa häntä kiitetään muun muassa aktiivisesta osallistumisesta ammattiosaston toimintaan. Edunvalvojana häntä kuvaillaan määrätietoiseksi neuvottelijaksi, joka kuuntelee henkilöstöä, tekee paljon valmistelevaa työtä, selvittää ja arvioi käsiteltävää asiaa perusteellisesti ja ylläpitää taitojaan kouluttautumalla.

Honkakoski on aina valmis neuvomaan ja auttamaan työntekijöitä ja hän viestii sekä jakaa hyviä käytäntöjä aktiivisesti. Hän toimii myös valtakunnan tasolla ja on ollut Tehyn valtuutettu jo yli kymmenen vuotta.

Vuoden luottamusmies -palkinto annettiin nyt yhdennentoista kerran. Valinnan tekee liittojen esitysten pohjalta STTK:n työelämän kehittämisen valmisteluryhmä. Palkinto jaettiin STTK:laisten henkilöstön edustajien seminaarissa tänään Helsingissä.

Lisätietoja:
Pääluottamusmies Juha Honkakoski, puhelin 040 5488816
STTK:ssa työelämäasiantuntija Erkki Auvinen, puhelin 040 545 0631

Ajankohtaista

2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue
1.12.2023

Kirkon alan palkkoja nostetaan – neuvottelutulos on hyväksytty

Lue
1.12.2023

STTK: Työntekijöiden rooli ja osaamistarpeet tunnistettava osana ilmastotoimia

Lue
1.12.2023

Kaisa Rihu Toimihenkilöarkiston johtajaksi

Lue
30.11.2023

Lähde mukaan rakentamaan tervettä ja liikkuvaa Suomea

Lue
29.11.2023

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Lue
29.11.2023

Komissiolta tuki työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle

Lue