Tehyn valtuusto: Hallitusohjelma velvoittaa edistämään palkkatasa-arvoa

Oikeudenmukainen palkkaus ja palkkatasa-arvo

Tuore hallitus haluaa hallitusohjelmansa mukaan nostaa Suomen tasa-arvon kärkimaaksi. Tasa-arvokysymykset näkyvät ohjelmassa kautta linjan. Tehyläisten kannalta erityisen myönteistä on, että miesten ja naisten keskimääräinen palkkaero tunnustetaan hallitusohjelmassa ja sen kaventamiseksi on tulossa toimenpiteitä.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto arvioi uutta hallitusohjelmaa kokouksessaan Helsingissä 12. – 13.6.2019.

Tehyn valtuuston mukaan hallitusohjelman kirjaukset ovat hallitukselta vahva viesti myös työmarkkinaosapuolille tulevalle neuvottelukierrokselle.

Palkkatasa-arvoa on edistettävä jatkossa kunnianhimoisemmin

– Palkkatasa-arvoa on edistettävä jatkossa kunnianhimoisemmin ja konkreettisemmin. Tämä merkitsee sitä, että palkankorotusten yleistä tasoa ei voi naulata kiinni miesvaltaisten vientialojen korotusten perusteella, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Erittäin merkittävä kirjaus hallitusohjelmassa on Rytkösen mukaan myös se, että maan hallitus sitoutuu sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen talousarvioprosessissa ja kaikissa keskeisissä uudistuksissa.

Maan hallitus sitoutuu sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen talousarvioprosessissa ja kaikissa keskeisissä uudistuksissa.

– Näemme tämän mahdollisuutena oikeasti ohjata myös rahaa valtion budjetissa palkkatasa-arvon edistämiseksi.

Hallitusohjelmaan sisältyvän tasa-arvo-ohjelman sisällöstä ei vielä ole tarkempaa tietoa. Tehyn valtuusto pitää kuitenkin tärkeänä, että Tehy suurena ja hyvin naisvaltaista alaa edustavana ammattijärjestönä olisi osaltaan mukana valmistelemassa ohjelman tarkempaa sisältöä.

Rytkönen muistuttaa myös hoitajajärjestöjen Tehyn ja SuPerin maaliskuussa esittämästä tasa-arvo-ohjelmasta, jolla pitkäjänteisesti kurottaisiin vuosi vuodelta umpeen miesten ja naisten palkkaeroa.

Aiemmat samapalkkaohjelmat ovat vaikuttaneet liian hitaasti

– Aiemmat samapalkkaohjelmat ovat vaikuttaneet liian hitaasti. Niiden aikana 13 vuodessa miesten ja naisten palkkaero on kaventunut noin neljä prosenttiyksikköä. Tällä tahdilla tavoitteessa ollaan vuonna 2090, mikä ei ole millään tavoin hyväksyttävää, sanoo Rytkönen.

Käytännössä hoitajajärjestöt esittävät, että koulutetun hoitohenkilöstön tehtäväkohtaisia palkkoja korotettaisiin vuosittain kymmenen vuoden ajan 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisten alojen. Valtion budjetissa tähän tulisi varata 100 – 150 miljoonaa euroa vuodessa tasa-arvorahaa.

– On päivänselvää, että palkkaeroa ei voi kaventaa tai poistaa ilman rahaa. Tavoitteemme on kuitenkin hyvin maltillinen ja toteutettavissa. Sekin on hyvä muistaa, että esimerkiksi hoitohenkilöstölle ohjautuvat palkankorotukset käytetään kyllä ihan arkisiin menoihin ja pyörittämään kotimaassa talouden rattaita, summaa Rytkönen.

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, p. 040 821 0028
Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyyn kuuluu 160 000 koulutettua alan ammattilaista, mm. bioanalyytikoita, ensihoitajia, fysioterapeutteja, hammashoitajia, kätilöitä, laboratoriohoitajia, lastenhoitajia, lähi- ja perushoitajia, lääkintävahtimestari-sairaankuljettajia, mielenterveyshoitajia, osastonhoitajia, röntgenhoitajia, sairaanhoitajia, suuhygienistejä, terveydenhoitajia, toimintaterapeutteja ja ylihoitajia. Tehy on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n jäsen.

Ajankohtaista

16.4.2025

Varmaa on vain epävarmuus

Lue
15.4.2025

Erto on tänään ilmoittanut henkilöstöalan työt historialliseen lakkoon

Lue
15.4.2025

Tehy: Hallituksen puoliväliriihessä ei voi enää leikata lisää sote-palveluista – antaako Petteri Orpo hyvinvointialueille lisäaikaa talouden sopeuttamiseen – myös verotusta on kehitettävä oikeudenmukaisemmaksi

Lue
15.4.2025

Kasvun eväitä etsimässä

Lue
14.4.2025

Tehy faktantarkisti työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen väitteet – ”TEM levittää virheellistä tietoa, ei kestä merivettä”

Lue
14.4.2025

Kasvun eväät – näkemyksiä elinkeinopolitiikan kehittämiseen

Lue
14.4.2025

Kansa nousi hallituksen linjaa vastaan ja äänesti vanhusten, lasten ja vammaisten puolesta

Lue
11.4.2025

Kauppasodan seurauksena kauppasopimusten kulta-aika

Lue