Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä

Työmarkkinoiden keskusjärjestöiltä ehdotuksia valtiovallalle eläkejärjestelmän uudistamisesta ja työurien pidentämisestä

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ehdottavat valtiovallalle muun muassa työeläkejärjestelmän perhe-eläkkeiden nykyaikaistamista, työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden tarkistamista ja eräitä työelämän lainsäädännön säädösmuutoksia.

Järjestöjen ehdotukset perustuvat vuoden 2017 eläkeuudistuksessa sovittuihin jatkoneuvotteluihin.

Lapsen eläkkeen maksamisaikaa pidennetään 2 vuodella 20 ikävuoteen. Leskeneläke muutetaan määräaikaiseksi ja sitä saavat jatkossa myös avolesket tietyin edellytyksin.

Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikäraja nostetaan 1 vuodella vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneillä. Koska vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee laskelmien mukaan yli 65 vuoden, työttömyyspäivärahan ja sairauspäivärahan saamisen yläikärajaa nostetaan.

Henkilöstön vähentämiseen liittyvä työnantajan ilmoitusvelvollisuus työ- ja elinkeinotoimistolle ja tiedotusvelvollisuus työllistymissuunnitelmasta palautetaan. Työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen sisällytetään työn vaarojen selvittämisen ja arvioinnin osaksi. Velvoitetta työn rasituksen vähentämisestä täsmennetään. Lisäksi järjestöt käynnistävät kaksikantaisen valmistelun siitä, miten työssä esiintyviä kuormitustekijöitä voidaan välttää ja vähentää työurien pidentämiseksi.

Ehdotuksen mukaisilla toimilla tuetaan eläkeuudistuksen tavoitteiden saavuttamista. Toimet edistävät myös maan hallituksen tavoitetta työllisyyden lisäämisestä noin 60 000 henkilöllä.

Järjestöt esittävät, että tarvittavat säädösmuutosehdotukset valmistellaan pikaisesti kolmikantaisesti.

Liitteet:           

Sopimus vuoden 2017 eläkeuudistuksen jatkoneuvotteluihin liittyvistä asioista

Selvitys eläkeuudistuksessa sovittujen lisäpäiväoikeuteen ja ikääntyneiden aktivointiin tehtyjen muutosten vaikutuksista

Ajankohtaista

29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue