Ville Kopra: Ilmastokestävän talouspolitiikan pilarit


Ilmastonmuutos ja talouskasvu

Seuraavan parinkymmenen vuoden aikajänteellä suomalaispoliitikoilla on edessään kaksi suurta tehtäväkenttää: julkisen talouden kestävyysvaje on purettava ja Suomi muun maailman mukana vietävä hiilineutraalille polulle ilmastopolitiikassa.

Molemmat kokonaisuudet iskevät politiikan ytimeen siksi, että ne sisältävät nimenomaan eduskunnassa sekä kunnissa ja maakunnissa päätettävää sääntelyä. Esimerkiksi työelämän uudistaminen tai tekoälyn hyödyntäminen ovat etupäässä työmarkkinaosapuolten ja elinkeinoelämän haasteita, vaikka puolueiden ohjelmapapereissa paljon esiintyvätkin.

Yksityiskohdissa kärvistelyn sijaan (tai sitä ennen) kannattaa pyrkiä hahmottamaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa.

Ilmastokestävässä talouspolitiikassa on kysymys siitä, kuinka talouspolitiikalla tuetaan yhteiskunnan mukautumista hiilineutraaliksi seuraavan 30 vuoden aikana niin Suomessa kuin muissa maissa. Jotta Suomi voi saavuttaa päästöneutraliteetin vuoteen 2050 mennessä, meidän on pystyttävä luomaan päästöjä vähentävä ura, jolle löytyy kansalaisten vankka tuki. Näin vältymme ”ilmastotaantumalta”: siltä, että ihmiset kokevat ilmastopolitiikan vievän heiltä niin paljon, että koko ilmastonmuutoksen ilmiö mieluummin – esimerkiksi valemedian tai trollien yllyttämänä – kyseenalaistetaan.

Jotta Suomi voi saavuttaa päästöneutraliteetin vuoteen 2050 mennessä, meidän on pystyttävä luomaan päästöjä vähentävä ura, jolle löytyy kansalaisten vankka tuki.

Pahinta ilmastopolitiikassa on tempoilevuus ja päämääristä taisteleminen. Sen etenkin Trumpin Yhdysvaltain esimerkki on osoittanut.

Päästöjä on vähennettävä kaikkialla: asumisessa, liikenteessä, teollisuudessa, maataloudessa.  Uutta asiaa ja ehdotuksia tulee päättäjien pöydälle nopeasti ja kaikkien eri hallinnonalojen kautta. Yksityiskohdissa kärvistelyn sijaan (tai sitä ennen) kannattaa pyrkiä hahmottamaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa.

Ehdotan ilmastokestävän talouspolitiikan rakentamista viiden peruspilarin varaan:

  • Tavoitteet: on selkeästi määriteltävä, millaisia päästövähennyksiä tavoitellaan, ja miten ne suhtautuvat muihin hallituksen talouspoliittisiin tavoitteisiin (etenkin BKT:n ja työllisyyden kasvu). Maan hallituksen on syytä varmistaa, mihin se on yhteisesti valmis, jotta energia pystytään kohdistamaan ilmastokestävän talouspolitiikan onnistuneeseen toteuttamiseen. Yhteiset tavoitteet motivoivat toimintaa, ja sitouttavat osapuolia hyväksymään vaikeitakin valintoja. Puoluejohtajien (Perussuomalaisia lukuun ottamatta) joulukuun 2018 yhteisymmärrys siitä, että Suomi on valmis edistämään EU:n päästötavoitteen kiristämistä -55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä on tässä mielessä arvokas yhteinen lähtökohta.
  • Suomi osana EU:ta ja muuta maailmaa (myös niin sanottu hiilivuotokysymys): Ilmastopolitiikassa on avoimesti uskallettava kysyä, mikä on oikea Suomen kontribuutio suhteessa Eurooppaan ja muuhun maailmaan. Kuinka paljon haluamme ottaa ”edelläkävijän riskiä” sillä uhalla, että kustannukset vientiteollisuudelle nousevat? Ovatko tällaiset riskit perusteltuja? Teollisuuden näkökulmasta tasapuolisten kilpailuedellytysten olisi mieluummin parannuttava kuin huononnuttava ilmastopolitiikan seurauksena.
  • Kustannustehokkaiden toimenpiteiden valinta: koska ilmastotalkoista lankeava lasku on joka tapauksessa suuri, veronmaksajan etu on syytä asettaa prioriteeteissa korkealle. Oli kyse sitten uusiutuvien tukijärjestelmistä, uusista veroeduista tai energialuvista, tavallisella veronmaksajalla on oikeus olettaa, että päättäjät arvioivat eri päästövähennystapoja kustannustehokkuus mielessään. Parasta saatavilla olevaa tietoa on osattava hyödyntää, mutta päätöksiä on pystyttävä tarvittaessa tekemään myös ristiriitaisen tiedon varassa.
  • Oikeudenmukaisuus: kuka ilmastolaskun maksaa ja kuinka? Vanhat vai nuoret, hyvä- vai pienituloiset, maaseudulla asuvat vai kaupunkilaiset? Eläkeläisten verotus voi toimia esimerkkinä. Voidaanko ajatella, että eläkeläiset maksamalla hieman palkansaajaa korkeampaa tuloveroa osallistuvat tätä kautta ilmastokustannusten rahoittamiseen, joista ei ollut kunnollista tietoa heidän työuransa aikana (ja jolloin maailman päästökuorma luotiin)? Tai jos esimerkiksi sähköautojen hankintaa tuetaan ja tuki kanavoituu hyvätuloisille, pitäisikö syntynyt ”etu” hyvittää esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän tai verotuksen kautta?
  • Talouspolitiikan kokonaisuus: päätöksentekijöiden on jatkuvasti mietittävä, miltä talouspolitiikan kokonaisuus näyttää. Jos ollaan taantumassa, elvytetäänkö ilmastoperusteisesti? Mikäli rakennetaan laajempaa tuloratkaisua, voidaanko elinkeinoelämältä edellyttää uusia päästövähennyksiä esimerkiksi vastineeksi veronkevennyksille? Miten ilmastopolitiikka voisi tukea talouden kestävää kasvua? Jos kivihiilikielto osuu rasituksena rannikkokaupunkien asukkaille, voidaanko tämä huomioida esimerkiksi kuntien valtionosuuksien tasauksissa?

 

Tarkastelemalla systemaattisesti näitä viittä peruspilaria voidaan päästä kestävällä tavalla hiilivapaaseen Suomeen ja Eurooppaan ”viimeisellä junalla” ennen liiallista ilmastonlämpenemistä.

Ville Kopra

Ekonomisti, Teollisuusliiton ulkoisen viestinnän päällikkö

***

Risto Murto: Ilmastonmuutos näkyy jo suomalaisille yrityksille