Tehy: Sisäilmaongelmat ja huono työergonomia vaivaavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja opettajia

Kunnallisalan kehittämissäätiön ja Kiinko Oy:n rahoittamassa selvityksessä kysyttiin Tehyn ja OAJ:n jäsenten näkemyksiä terveestä työtilasta ja kerättiin ehdotuksia työtilojen parannuksiin. Lähes kahdella kolmesta vastaajasta on huonoja kokemuksia työtilasta viimeisen kolmen vuoden ajalta.

Viidesosa vastaajista kokee tilanteensa jopa erittäin huonona. Työtilaa haittaavat erityisesti puutteellinen ilmanvaihto, huono työergonomia, sisäilman epäpuhtaudet, epäsopiva lämpötila ja melu. Lisäksi ongelmiksi mainittiin ahtaus ja tilojen puute, epäsiisteys, hajut, vääränlainen valaistus, työtilan toimimattomuus sekä vaaratilanteet.

Sisäilmaongelmien lisäksi huono työergonomia ongelmana.

– Tehyläiset kokivat sisäilmaongelmien lisäksi erityisesti huonon työergonomian ongelmalliseksi. Sosiaali- ja terveysalalla on paljon henkisen kuormituksen lisäksi fyysistä kuormitusta mm. potilaiden liikuttamisessa ja nostamisessa, sillä sopivia ja säädettäviä kalusteita ei ole riittävästi ja tilat ovat ahtaita, Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä.

Ehdotuksia ongelmien ratkaisuun ovat mm. kiinteistönhuolto, avoin vuorovaikutus tilojen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä, säännölliset huoltotyöt, siivoussopimuksen päivittäminen ja tilojen käyttö niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.

Sisäilman puhdistamiseen ja ilmanvaihdon parantamiseen ei panosteta tarpeeksi. Vastaajat kokevat, että oireita ei oteta tosissaan – tiedetään, ketä asian kanssa lähestyä, mutta ongelman syytä ei välttämättä tutkita eikä asian etenemisestä viestitä.

– Kyselyn tulokset eivät ole yllättäviä, sillä Tehyyn on vuosien varrella tullut paljon yhteydenottoja mm. sisäilmaongelmista ja näistä on viestitty eteenpäin. Nyt on vihdoin aika ottaa tosissaan nämä ongelmat myös kuntapäättäjien taholta, koska huono sisäilma sairastuttaa hoitohenkilökunnan lisäksi myös potilaat, Ojanperä sanoo.

Tehy on toteuttanut pari vuotta sitten laajan tutkimuksen yhteistyössä Turun yliopiston kanssa sosiaali- ja terveysalan toimipaikkojen sisäilmaongelmista. Tulosten mukaan sosiaali- ja terveysalalla työskentelevät oirehtivat sisäilmaongelmien vuoksi keskimääräistä enemmän.

Kunnallisalan kehittämissäätiön ja Kiinko Oy:n rahoittama selvitys tehtiin lokakuussa 2018 ja osallistujia saatiin OAJ:sta 888 ja Tehystä 328. Selvityksen toteutti Fountain Park Oy.

Lisätietoja: Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä, gsm 040 5969171

www.tehy.fi

***

SuPerin ja Turun yliopiston selvitys: Sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla on paljon sisäilmaongelmia

Työpaikkojen sisäilmaongelmat koskevat laajasti koko yhteiskuntaa

Ajankohtaista

29.9.2023

Ammattiliitto Jyty: Metsäkeskuksen rahoituksesta ja henkilöstöstä ei saa leikata

Lue
29.9.2023

Anoppi ja sinä

Lue
29.9.2023

SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan

Lue
29.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 3. lokakuuta

Lue
27.9.2023

Haemme joukkoomme juristia

Lue
27.9.2023

Työmarkkinajohtajat tapasivat Orpon

Lue
27.9.2023

Hallituksen työelätoimet voivat lisätä syrjintää

Lue
25.9.2023

Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue